Kirjoittajan arkisto

Puhe OAJ:n yliopistopäivillä, Helsinki, 15.11.2013

Hyvät kuulijat, Haluan kiittää mahdollisuudesta puhua teille tänään tässä tärkeässä ja ajankohtaisessa tilaisuudessa. Päivien teema; minne menet yliopisto – on tänä päivänä mitä ajankohtaisin kun hallitus valmistautuu päättämään rakennepoliittisesta ohjelmasta jossa on myös paljon yliopistoja ja yliopistollista koulutusta koskevia linjauksia. Haluan tänään kuitenkin ottaa hieman vauhtia historiasta. Kuten kaikki paikallaolijat tietävät, on suomalaisella yliopistolaitoksella pitkät […]

Osaamisella kansainvälisille markkinoille

kolumni Uusi Aika -lehdessä 8.11.2013 PISA-menestyksen myötä Suomi on noussut koulutuksen supervallaksi, jonka maine tunnetaan koko maailmassa. Olen itse päässyt todistamaan tätä mielenkiintoa ja intoa pientä kotimaatamme kohtaan kahdella koulutusviennin edistämiseen keskittyneellä matkalla, joista toinen suuntautui Kaakkois-Aasiaan ja toinen Etelä-Amerikkaan. Molemmissa maissa kiinnostus Suomen koulutusjärjestelmää ja suomalaista osaamista kohtaan oli käsinkosketeltavaa. Vaikka maamme onkin koulutuksen […]

Puheenvuoro Savon koulutuskuntayhtymän ammatillisen koulutuksen seminaarissa, Kuopio, 12.11.2013

Arvoisat ammatillisen koulutuksen asiantuntijat, Ensinnäkin lämmin kiitos mahdollisuudesta osallistua tähän tilaisuuteen, sekä tilaisuudesta keskustella kanssanne ajankohtaisista kysymyksistä ammatillisen koulutuksen saralla. Kulunut vuosi on ollut suurten uudistusten, muutosten ja päätösten aikaa niin ammatillisessa koulutuksessa kuin laajemminkin. Valtaosaa hallitusohjelmassa ja koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa linjattuja kehittämistoimia ollaan joko toteuttamassa tai valmistelut ovat jo hyvässä vaiheessa. Tulevien viikkojen […]

Puhe LUMA-keskus Suomen avajaisissa, Physicum, Helsinki, 8.11.2013

Arvoisat juhlavieraat, hyvät matematiikan ja luonnontieteiden ystävät ja tukijat! Haluan kiittää kutsusta ja mahdollisuudesta olla paikalla tässä hienossa tilaisuudessa avaamassa uutta ja upeaa LUMA-keskus Suomea. Tunnen, että juuri nyt ja tänään tälle toiminnalle ja työlle on olemassa monessa suhteessa oikea aika. Tulevaisuuden osaamistarpeista käydään paljon keskustelua nyt, kun perusopetuksen opetussuunnitelmauudistus on valmisteilla.  Näin luodaan suuntaviivoja […]

Valtiovallan tervehdys Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirin 80-vuotisjuhlassa, Kouvola, 5.11.2013

Arvoisat juhlavieraat Haluan onnitella kahdeksaakymmentä vuottaan juhlivaa SPR:n Kaakkois-Suomen piiriä upeasta vapaaehtoistyöstä. Itselleni SPR:n pitkäaikaisena aktiivina on erityisen tärkeää saada olla tänään täällä kanssanne, tuomassa valtiovallan tervehdystä juhlaanne. Te itse tiedätte ketään muita paremmin mikä valtava arvo on kaikella sillä työllä, jota Suomen punaisessa ristissä, ja muissa vapaaehtoisjärjestöissä tehdään. Vapaaehtoistyö luo valtaisasti uutta arvoa, ennen […]

Rio ohoi!

Sao Paolon jälkeen matkamme suuntautui Rio de Janeiroon, jossa tutustuimme paikallisiin kouluihin sekä koulutuksen kehittämisprojekteihin köyhimmissä slummeissa. Keskustelimme vierailun yhteydessä mahdollisuudesta pidempiaikaiseen strategiseen yhteistyöhön Suomen ja Rio de Janeiron välillä. Suomalainen pelialan osaaminen oli puolestaan vahvasti esillä Startup Sauna Rio-tapahtumassa, jossa minulla oli mahdollisuus puhua koulutuksen merkityksestä brasilialaisille startup-yrittäjille. Tapahtuman järjesti Rovio ja se oli […]

Seuraava pysäkki Brasilia

Latinalaisen Amerikan kiertue jatkuu. Matkustimme Chilen Santiagosta Brasiliaan, jossa virallisten keskusteluiden ohella kirjoitettiin useita sopimuksia suomalaisten ja brasilialaisten opetuksen järjestäjien välillä.  Tapaamisessa opetusministeri Aloisio Mercadanten (kuvassa, kuvaaja Tiina Vihma-Purovaara/OKM) kanssa sovittiin suomalais-brasilialaisen oppimisympäristö- ja opetusteknologiatyöryhmän perustamisesta. Teknologia- ja innovaatiovaraministeri Alvaro Toubes Pratan kanssa puolestaan sovimme yhteistyöstä Brasilian kansallisen tutkimus- ja tiederahoittajan sekä Suomen CIMOn välillä. […]

Terveisiä Chilestä!

Viikko on alkanut eksoottisissa maisemissa. Suomalaisen koulutusjärjestelmän maineen kiiriminen ympäri maailmaa näkyi tänään Chilessä, kun aloitimme delegaatiomme kanssa viisipäiväisen matkan Latinalaiseen Amerikkaan. Matkan aikana solmitaan useita yhteistyösopimuksia ja edistetään suomalaisen osaamisen vientiä. Sain kunnian pitää puheen paikallisessa yliopistossa 500lle kuulijalle ja tapasin useita paikallisia koulutuspoliittisia vaikuttajia. Koulutuspolitiikka kiinnostaa kovasti, sillä Chilen koulutusjärjestelmää pidetään hyvin eriarvoistavana. […]

Puheenvuoro ”Aikuisten osaaminen ja Suomen tulevaisuus”, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n seminaari, Helsinki 15.10.2013

Puhe muutosvarauksin. Arvoisat kuulijat, Lämmin kiitos kutsusta tähän erittäin tärkeää ja ajankohtaiseen seminaariin. Kuten tiedämme, ovat koulutuspoliittiset kysymykset vahvasti keskiössä niin kotimaisella kuin kansainvälisellä yhteiskuntapolitiikan agendalla. Siksi tämän päivän seminaari on erinomaisen keskeinen, ja haluankin heti alkuun kiittää STTKta sen ideoinnista ja järjestämisestä. Puheenvuoroni otsikko voisi hyvin olla toteamuksen muodossa: aikuisten osaaminen on Suomen tulevaisuuden […]