Kirjoittajan arkisto

Kovan valuutan aiheuttamaa turbulenssia

Poliittisen rintaman jatkuva turbulenssi on todistanut, kuinka erikoisesta eduskuntavuodesta ja epätavallisesta politiikan keväästä on ollut kysymys. Kuka enää olisi kiinnostunut yleisestä taloustilanteesta, inflaation kiihtymisestä, palvelumaksujen korotuksista, Lissabonin sopimuksesta, yliopistojen kaupallistamisesta tai perintöverotuksen uudistamisesta? Sisällöksi ovat tulleet Vanhasen riita- ja rakkausseikkailut tai Karpelan sisäisen maailman prosessit. Kohusta toiseen on kirmattu kuin lehmät kevätlaitumilla. Kuka tahansa tunnossaan […]

Vahva JAA

 Olen valintani tehnyt, eikä tehnyt tiukkaakaan. Samalla olen tullut todistaneeksi ihan omin silmin, että vanhat koirat eivät opi istumaan: sellaisella populismin määrällä EU:n uudissopimusta käsiteltiin. Lissabonin sopimuksen käsittelystä näki, kuinka vähän suomalainen parlamentarismi osoittaa substanssiosaamista EU-asioissa. Todellinen asiakeskustelu Lissabonin sopimuksen sisällöstä upposi taka-alalle, sillä räksytysääntä johtivat erityisesti ”siellä missä EU, siellä ongelma” -joukot. Asiantuntevat edustajat, […]

Aikapulassa? Aika pulassa?

Lähtölaskenta on alkanut. Peli käy kuumana ja viimeisiä sieluja kalastellaan. Henkilöstä riippuen tuntuu olevan joko paljon menetettävää tai paljon saavutettavaa sekä henkilövalinnoissa että linjausasioissa. Puoluekokouksen alkuun on tällä hetkellä aikaa 20 tuntia, 27 minuuttia ja 34 sekuntia. Puolueen puheenjohtajan valinnasta on tullut kaikkien yhteinen asia, eikä media ole jättänyt pelkästään sosialidemokraateille lopullista sanaa sanottavaksi. Silti […]

Työnä tulevaisuus

Kun ensimmäistä kertaa pysähtyy jäätelökioskilla ja lempeä tuuli puhaltaa eikä edes t-paidalla enää tule kylmä, silloin on kesä. Kesän tulon varmat merkit liittyvät Porin Pesäkarhujen ensimmäiseen superpesiksen kotiotteluun, ensimmäisiin vetoihin maauimalan pitkässä altaassa ja nauhakenkien vaihtamiseen sandaaleihin. Jos kuitenkin auringontulon ennakkomerkkejä ei ole huomannut ajoissa, viimeistään kesä alkaa sisäisen kelloni mukaan koulunpäättäjäispäivästä. Silloin kesälaitumille kirmaa […]

Vanhalla rahalla saa ja verottomalla mersulla pääsee

Porvarien ahneudella ei tunnu olevan mitään rajaa. Hallituspuolueiden pastillisävyisten paitojen rivistö seisoo tiivisti arvovalintansa takana: kaikkein hyvätuloisemmille synnytetään hinnalla millä hyvänsä verovapaa rälssi. Olemme palaamassa ennenkuulumattomalla tavalla takaisin sääty-yhteiskuntaan, vaikka Suomi on tunnettu hyvän, tehokkaan ja oikeudenmukaisen verojärjestelmän maana. Siksi perustuslain yhdenvertaisuuspykälän ja oikeudenmukaisen verojärjestelmän uskottavuuden näkökulmasta katsottuna on uskomattoman röyhkeää, että kaikkein rikkaimmilta aiotaan […]

Out of office!

”Älä anna ystäväsi äänestää republikaaneja” lukee isoilla kirjaimilla uudessa rintamerkissäni. Amerikkalaiset ystäväni kertoivat lahjan auttavan pitämään republikaanit loitolla. Huonojakin puolia merkin kantamisella kuulemma on: salainen palvelu saattaa päästä jäljilleni ja kuljettaa Guantanamoon tai rintamerkki saattaa jäädä ainoaksi omaisuudekseni, kun Bushin aloittama sosiaaliturvan yksityistäminen saadaan valmiiksi. Kaikesta huolimatta lahja lohduttaa monessa suhteessa ja antaa toivoa tulevasta. […]

Äänitorven toistuvat irtiotot

Puolustusministeri Jyri Häkämies ehdotti tällä viikolla Atlantti-seuran kokouksessa, että Suomen lisäksi Ruotsikin voisi liittyä Natoon. Voisimme yhdessä muodostaa Naton pohjoismaisen koulukunnan ja saisimme aivan uuden temmellyskentän svenska-finska –painille. Vielä puolustusministerin taannoisen Venäjä, Venäjä, Venäjä –puheen aikaan oli toinen ääni kellossa. Suomi esitettiin pienenä maana, jonka on tarvittaessa tehtävä kipeitäkin ratkaisuja turvallisuutensa takaamiseksi. Tällä viikolla puolustusministeri […]

Siman juonti saa yhdistää, työväenvapun juhlinta erottaa

En aio vappuna poltella kokkoa tai soitella torvea pahojen henkien karkoittamiseksi. En ota kesää vastaan pyytämällä Pyhältä Valpurilta siunasta pellon runsaiksi antimiksi — eikä minulla sitä paitsi peltoja olekaan. En myöskään aio juhlia kesäkauden avausta vanhoja ruotsalaisperinteitä mukaillen eli yltiöpäisesti syöden ja juoden. Opiskeluaikani kevätriehatkin ovat jääneet jo kauaksi taakse, mutta muistan noilta ajoilta yhtä […]

Jotakin uutta ja suurta

Me 70-luvulla syntyneet olemme jäämässä ikuisesti sukupolveksi, joka ei ole koskaan saanut aikaan mitään suurta. Me emme ole olleet nostamassa sotavuosien jälkeen Suomea jaloilleen emmekä ole olleet rakentamassa sosiaaliturvaa, koulujärjestelmää, terveydenhuoltoa tai lyhentämässä työviikkoa. Me emme ole nähneet suorana Lasse Virenin kaatumista, Laika-koiran yksinäistä ja tuskaista kuolemaa avaruudessa tai Kekkosen valintaa presidentiksi. Emme myöskään ole […]

Päät pölkyllä

Porvarihallitus ei enää tarjoa pelkkää keppiä ja porkkanaa työttömille. Jatkossa kun työllisyyspoliittinen repertuaari on laajentumassa jo taitavan kikkailun ja kirveellä heiluttelun puolelle. Porvarihallituksen ohjelman mukaisesti tulevan kolmen vuoden aikana keskitytään ”parantamaan työnhakijoiden ja työpaikkojen kohtaantoa, edistämään uusien työpaikkojen ja yritysten syntymistä sekä vähentämään työttömyyttä ja syrjäytymistä”. Samalla hallitus esittää, että ”aiempiin arvioihin nähden myönteisempi työllisyyskehitys […]