Lainsuojattomia

Yksi länsimaisen sivistyksen hienoimmista periaatteista on tiivistetty käskyyn tehdä toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Viime vuoden ison pohjoismaisen tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia laitoksissa työskentelevistä työntekijöistä ei haluaisi vanhana ottaa vastaan oman yksikkönsä vanhuksille tarjoamaa hoitoa. Lisäksi kolmasosa hoitajista harkitsee lopettamista. Hälyttäviä tuloksia.

Eduskunnan oikeusasiamies puolestaan on todennut, että vanhustenhuollossa tapahtuvien ihmisten perusoikeuksien loukkausten taustalla on usein taloudellisia arvovalintoja. Riittämättömät taloudelliset satsaukset näkyvät ravinnon, hygienian, vaippojen vaihdon, kuntoutuksen, hoidon tai ulkoilun puutteina. Puutteet johtuvat useimmin juuri henkilökunnan riittämättömästä määrästä – ei siitä, että hoitajat eivät haluaisi hoitaa hyvin potilaita. Puhetta onkin karuista olosuhteista kuultu vuosikaudet, mutta teot puuttuvat.

Tositarinat osoittavat, että inhimillisiä tekijöitä tarvitaan lisää. Elettiin vuotta 2012, kun Kataisen hallituksessa oltiin päättämässä uuden vanhuspalvelulain yksityiskohdista. Istuimme silloin ministeri Maria Guzeninan kanssa sosiaali- ja terveyspoliittisessa ministeriryhmässä neuvottelemassa loputtomasti tehostetun palveluasumisen hoitajamitoituksesta. Ajoimme SDP:n tavoitetta nostaa hoitajamitoitus tehostetussa palveluasumisessa suosituksen (0,5) sijasta lakiin. Vaikka valmistelu tehtiin tällä kunnianhimon tasolla, silloinen hallituskumppani varmisti, että sitovaa mitoitusta ei tullut. Lopulta kuukausien väännön jälkeen saatiin sovittua sitovan mitoituksen kirjaamisesta, jos hallituskauden lopulla yhdenkin yksikön hoitajamitoitus jää alle suosituksen. Sekä vuoden 2015 ja 2019 tilastot osoittavat, että tällaisia yksikköjä löytyy. Silti seitsemän vuotta kokoomus on puolestaan hallitusvastuussa varmistanut, että sitovaa hoitajamitoitusta ei tule eikä rikkomuksista seuraamuksia.

Kokoomuksen kauniit puheet siitä, että työnantajat tulisivat ottamaan huomioon asiakkaiden hoitoisuuden ja määrittämään mitoituksen sen mukaan, ovat täysin epärealistisia. Kun pelkät lyhytnäköiset kustannussäästöt ohjaavat toimintaa, väistyvät palvelujen laatu ja työntekijöiden hyvinvointi. Sipilän hallituksen omat käytännön arvovalinnat kertovat esimerkillä johtamisen voimasta: oikeistohallituksen hallitusohjelmassa
päätettiin heikentää vaivoin Suomeen aikaansaatua vanhuspalvelulakia ja juuri lain niitä kohtia, joilla oli tarkoitus turvata laadukas hoiva ja hoito. Samaan hengenvetoon kirjattiin henkilöstömitoituksen alentaminen 0,4:ään. Kovan kansalaiskeskustelun jälkeen hallitus perääntyi ja toteutti säästön lopulta niin, että hoitajamitoitukseen sallittiin laskettavaksi muu avustava henkilökunta. Näin haamuhoitajailmiöstö tuli koko maan ”uusi normaali”. Samassa 60milj. säästöt antoivat hallitukselle mahdollisuuden tehdä omille etupiireille räätälöityjä veronalennuksia.

Politiikan ahneat arvovalinnat osoittavat jo nyt, että ongelma ei ole desimaali tai että minimistä tulisi maksimi. Tosiasiassa vain viidennessä yksiköistä hoitajamitoitus on vasta yli 0,7:n. Hoitajamitoitusta ei kuulu eikö näy lakiin 4000 uuden hoitajan palkkamenojen tähden (200-250milj). Sama hallitus vannoo sote-uudistuksen tuovan vanhustenhuoltoon parannuksen. Kertomatta kuitenkin jää, että sote on säästöhanke, jossa hallituksen tilaaman selvityksen mukaan säästöäpotentiaalia on 936 miljoonaa euroa pelkästään jo vanhustenhuollossa. Markkinoista uhkaa tulla myös varsinaisia isäntiä, valvonnasta lähinnä alan omavalvontaa, vanhuksista kuluttajansuojattomia eikä voitontavoitteluakaan aiota suitsia.

Valviran kyselyyn vastanneista ammattilaisista 93 % oli havainnut vanhusten kaltoinkohtelua. Puutteita oli myös omavalvonnan ja ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa. Hallituksen työkokous todisti, kuinka lainsuojattomia vanhuksemme ovat. Minusta suurin laiminlyönti olisikin tässä tilanteessa, että vanhukset jäisivät jälleen lainsuojattomiksi, ja sama ”sormien läpi katsominen” jatkuisi. Jos hallitus ei pysty, eduskunnan tulee kiristää lainsäädäntöä.

(Julkaistu Uusi Aika -lehdessä 13.2.2019)