Prime-time vai no time?

En ole käynyt vielä monessakaan sellaisessa tilaisuudessa, jossa ei olisi oltu kiinnostuneita kansakunnan rappiotilasta. Mielipide on monella valmiina, sillä median kautta valtiovallan ihmissuhdepuolen koukeroista on tullut suuret mittasuhteet saanutta tosi-tv-julkisuutta. Kun soppaan lisätään eduskunnan paisuteltu seksuaalinen ahdistelu, julkisuudessa todisteltu rahojen tuhlaaminen ja joka tuutista esiin tuotu hallinnon ongelmallisuus, on varmaa, ettei yhteisten asioiden hoitamisen todellinen puoli tule sylkykuppijulkisuudessa julki. Jos yrittää näiden väitteiden ristipaineissa vikistä, että eduskunta toimii pääosin hyvin, asioita hoidetaan asiallisesti ja väitetyssä holtittomassa menossa on kyse vain yksittäisistä ylilyönneistä, silloin näyttää tahallaan kaivavan verta nenästään.

Sääliksi käy asia-asioista kirjoittavia journalistejakin. Poliittisten toimittajien rinnalle on kohonnut nopeasti poliitikoiden tosi-tv-elämää seuraava ja valvova uusjournalistien joukko. Nykyään ”poliittisesti” ja ”yhteiskunnallisesti” mielenkiintoisia kysymyksenasetteluja on kovin monenlaisia: eronnut vai onnellisesti naimisissa? Lähettänyt tekstiviestejä vai ei? Kenen kanssa kulkee, kenen ei? Mitä päällä, mitä ei? Poliittinen laatujournalismi on varsin kaukaista menneisyyttä niin kauan, kun nykyisyydessä ja tulevaisuudessa vastataan tämän tyyppisiin kysymyksiin laatumedioiden parhaimmilla palstatiloilla ja iltauutisten päälähetyksissä.

El Teatro Politicossa kaikkein suurimpia sirkushevosia ovat ne kansanedustajat, jotka itse myyvät itsensä kaikenlaisiin hömppäjuttuihin, mitkä omalta osaltaan syövät entisestään eduskunnan arvovaltaa. Vakavasti otettavatkin kansanedustajat tilittävät yksityiselämänsä kaukaisempiakin kiekuroita aikakauslehdissä, kommentoivat toistensa elämäntilanteita iltapäivälehdissä tai osallistuvat kaiken maailman pussihyppelyyn teeveestä tuttujen kanssa. Kaikki siksi, että pintajulkisuuden kautta naama pysyy ”julkisuudesta tuttuna”.

Median prime-time-ajassa nostetaan ja lasketaan henkilöitä sekä keskustelunaiheita. Median välittämä arvomaailma ja periaatteet tunkevat väkisin esiin, eikä muulla lailla voisi ollakaan. Uutena kansanedustajana olen oppinut nopeasti, kuinka suuren luokan poliittisesta teatterista on kyse. Vuoden huippuesitys suoritetaan linnan juhlissa, joihin on 90-luvulta lähtien palkattu jo pukeutumistakin kommentoiva juontaja. Monien lehtien sivuilla ja internetissä illan kuningattariksi nousevat erityisesti ns. tunnetut julkkikset. Ei siis ihme, että linnan juhlien jälkeen monet satakuntalaiset soittelivatkin ja ihmettelivät, olinko ollenkaan paikalla, kun vaalipiirin uutta kansanedustajaa ei näkynyt kuvissa. Ensikertalaisena opin kerrasta: joko prime-time tai no time.

Suurin enemmistö kansanedustajista on ahkeria, asioihin paneutuvia ja eduskunnan arvo- ja toimintavaltaa arvostavia asiapoliitikkoja. Prime-timessa tällaisen tien valinneelle poliitikolle ei aina heru yhtä helposti palstatilaa kuin pikavoittoja etsivälle. Silti poliittisen uskottavuuden kannalta on juuri olennaista, että julkisuuden haussa ei mene äärimmäisyyksiin. Yhteinen etumme on, että omalla työllä ja ansioilla sekä korvien välisen maiseman järjellisillä ratkaisuilla kansanvalta profiloituu prime-time-ajassa muunakin kuin julkisena sylkykuppina.

Ei kommentteja.

Vastaa