Puhe OAJ:n yliopistopäivillä, Helsinki, 15.11.2013

Hyvät kuulijat,

Haluan kiittää mahdollisuudesta puhua teille tänään tässä tärkeässä ja ajankohtaisessa tilaisuudessa. Päivien teema; minne menet yliopisto – on tänä päivänä mitä ajankohtaisin kun hallitus valmistautuu päättämään rakennepoliittisesta ohjelmasta jossa on myös paljon yliopistoja ja yliopistollista koulutusta koskevia linjauksia.

Haluan tänään kuitenkin ottaa hieman vauhtia historiasta. Kuten kaikki paikallaolijat tietävät, on suomalaisella yliopistolaitoksella pitkät perinteet. Turun Akatemia perustettiin vuonna 1640. Neljä vuotta myöhemmin sille läänitettiin satojen maatilojen verot ja erinäisten pitäjien kymmenykset. Jo silloin oli kyse verovaroin rahoitetusta toiminnasta.  Suurin osa ylioppilaista päätyi papeiksi tai virkamiehiksi.

1960-luvulla maamme yliopistolaitos laajeni voimakkaasti niin alueellisesti kuin määrällisestikin. Monia uusia yliopistoja perustettiin maan eri osiin. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen maan eri osissa. Samalla haluttiin turvata osaavan virkamieskunnan riittävyys sekä vahvistaa erityisesti teknillistä ja lääketieteellistä osaamista.

1980-luvulla yliopistot nähtiin alueensa kehittämisen vetureina ja niiden toiminta kytkeytyi voimakkaasti aluepolitiikkaan, alueiden kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Ammattikorkeakoululaitoksen vakinaistuminen 1990-luvun lopulla turvasi osaavan työvoiman riittävyyttä ja nosti kansallista koulutustasoamme. Ammattikorkeakoululaitoksen mukaan tulo korkeakoulukentälle korosti yliopistojen roolia tieteellisen tutkimuksen tekijöinä. Pohja osaamisperusteiselle kasvulle oli luotu.

Viime vuosina suomalaisella yhteiskunnalla on monien muiden maiden tapaan ollut kasvavia odotuksia yliopistojen suuntaan osaamisperusteisen kasvun edellytysten rakentajina sekä uusien innovaatioiden ja laadukkaan osaavan työvoiman tuottajina. Yliopistojen asema on Suomessa turvattu monin eri tavoin, niillä on itsenäinen oikeushenkilöasema ja sen mahdollistama toimintavapaus – silti ne saavat rahoituksensa pääosin valtion budjetista, siis verovaroista.

Yliopistoihin on aina suuntautunut suuria yhteiskunnallisia odotuksia ja ne ovat myös pystyneet vastaamaan niihin. Tämä on perusteltua, kun toimintaa rahoitetaan julkisin varoin. Yliopistoväki haluaa korostaa vapaan tieteellisen tutkimuksen merkitystä, mikä on oikein ja ymmärrettävää. Sivistystehtävän merkitys, sekä itsenäinen tutkimus ovat akateemisen edistyksen kulmakiviä. Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää, että yliopistot ovat kiinteä osa muuta yhteiskuntaa, avautuvat kohti työmarkkinoita, osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuottavat sellaista tutkimusta, joka on hyödynnettävissä niin politiikassa, yhteiskunnallisessa kehitystyössä tai kaupallisessa toiminnassa.

Monissa maissa perinteiset yliopistot joutuvat rakentamaan oman ansaintalogiikkansa, kun taas Suomessa on yliopistot nähty niin tärkeäksi, että niiden toiminnan edellytyksistä halutaan huolehtia pääosin julkisella rahoituksella. Tämä on tärkeä periaate, jota on syytä vaalia. Mutta kun julkista rahoitusta yliopistoihin kohdennetaan, niin rahakirstun vartijalla on myös perusteltuja odotuksia rahojen käytölle. Yliopistojen tieteellisten intressien ja yhteiskunnan odotusten ei tarvitse olla keskinäisessä ristiriidassa keskenään. Toivonkin tulevaisuudelta ennen kaikkea tämän vanhan vastakkainasettelun hautaamista ja uutta yhteistyön henkeä.

Hyvät ystävät,

Maailma ympärillämme on muutoksessa. Ilmastonmuutos, energia- ja ympäristöasiat, ruokaturvallisuus, väestön ikääntyminen, hyvinvointipalvelujen kehittäminen, maailman eriarvoisuuden vähentäminen ja monet muut asiat ovat täynnä mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Globaalit ilmastonmuutoskysymykset ovat esimerkki globaalista ongelmasta, joka koskettaa koko maailmaa.  Ne ovat suuruudeltaan ja vaikutuksiltaan asioita, joiden ratkaiseminen vaatii tieteellistä tutkimusta, yhteistyötä, mutta myös poliittista päätöksentekokykyä eri puolilla maailmaa. Mikään näistä keinoista ei toimi irralleen otettuna, vaan tieto, tietoisuus, toimet ja niiden vaikuttavuus syntyvät vasta näiden toimintojen syvän integraation kautta.

Edellä kuvattu tilanne koskee kaikkia globaaleja kysymyksiä. Jotta suomalaiset yliopistot voivat kehittää osaamistaan ja saada sitä levitettyä, niiden tulee olla mukana globaaleissa tutkimusverkostoissa. Niihin mukaan pääseminen edellyttää toiminnalta omaa aktiivisuutta ja laadukasta toimintaa. Ilman yhteistyötä ja laajoja kansainvälisiä verkostoja laadukas tutkimuksemme ei voi nousta esiin ja päätä vaikuttamaan niille foorumeille, joilla tulevaisuuden globaaleja haasteita ratkotaan.

Toisenlaisen ongelmakentän tarjoaa hyvinvointipalvelujen turvaaminen maassamme. Kenellekään ei liene yllätys se tosiasia, että maamme taloudellinen tilanne ei ole paras mahdollinen, ja huoltosuhteen heikentyminen lähivuosina haastaa meitä edelleen tehokkaampaan ja vaikuttavampaan toimintaan palveluiden turvaamiseksi ja kehittämiseksi.

Palvelujärjestelmän uudistamiseen ja sitä tukeviin esimerkiksi teknologisiin ratkaisuihin liittyy monenlaisia kehityskulkuja, joissa yliopistollisella tutkimuksella ja osaamisen siirrolla voisi olla oma merkittävä roolinsa. Sanotaan, että ei pidä korjata sellaista mikä ei ole rikki. Julkisten palvelujen osalta ennakointi ja ennaltaehkäiseminen tulevatkin yleensä halvemmaksi kuin korjaaminen. Pidän tärkeänä, että palvelujärjestelmän ja -prosessien uudistamisen lisäksi tieteellisellä tutkimuksella voidaan kehittää esimerkiksi ennakoivaa terveysosaamista niin, että tulevaisuudessa ikäännytään mahdollisimman terveinä. Palvelujärjestelmän näkökulmasta tämä keventäisi laitos- ja sairaalahoidon tarvetta ja vapauttaisi resursseja hyvän elämän ja ikääntymisen edellytysten vahvistamiseen.

On syytä kysyä, pystytäänkö näihin haasteisiin vastaamaan riittävän vahvasti yliopistojen nykyisillä toimintarakenteilla. Käsiteltävät asiakokonaisuudet ovat mittavia ja ne edellyttävät monitieteisiä tutkimuskokonaisuuksia, laaja-alaista osaamista, sekä yhteiskunnan eri sektoreiden välistä vahvaa vuorovaikutusta. Kysynkin, ovatko koulutustarjonnan suuntaaminen, tieteellisen tutkimuksen tavoitteet ja painoalavalinnat tehty dynaamisesti niin, että yliopistot pystyvät vastaamaan osin nopeastikin muuttuviin yhteiskunnallisiin ja globaaleihin haasteisiin? Vai onko tehty lievää siirtymistä oikeaan suuntaan kuitenkin olemassa olevia toimintarakenteita suojaten? Vai olisiko peräti haluttu vetäytyä siilipuolustukseen periaatteella ”näin on aina ollut niin näin on myös aina oleva”?

En väitä, enkä ainakaan syytä, vaan ainoastaan haastan pohtimaan miten meistä jokainen voisi omalta osaltaan kehittää omaa toimintaansa siten, että tieteellinen työ sekä tutkimus tulisivat mahdollisimman täysimääräisesti hyödynnetyksi yhteiskunnallisten haasteiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Näen, että tieteellinen tutkimus ja tutkimustyö ovat avainasemassa. Ellei tutkimus kehitä ratkaisuja piinaavimpiin ja vakavimpiin ongelmiin, on vaikea nähdä kuka sen tekisi.

 

Hyvät kuulijat,

Yliopistouudistuksen tavoitteena oli turvata yliopistoillemme vastaavat toimintaedellytykset kuin menestyneillä kansainvälisillä yliopistoilla on. Yliopistouudistus lisäsi yliopistojen mahdollisuuksia reagoida toimintaympäristön muutoksiin, monipuolistaa rahoituspohjaansa, kilpailla kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta, tehdä yhteistyötä ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, kohdentaa resursseja huippututkimukseen ja strategisiin painoaloihinsa, sekä vahvistaa tutkimus- ja opetustoimintansa laatua ja vaikuttavuutta sekä rooliaan innovaatiojärjestelmässä.

Osana opetus- ja kulttuuriministeriön ohjausta ministeriön virkamiehet vierailivat viime keväänä kaikissa yliopistoissa. Heidän havaintoihinsa perustuen voidaan todeta, että joissakin yliopistoissa uusiin toimintamahdollisuuksiin oli tartuttu hanakasti,  joissakin taas liikkeellelähtö on ollut hitaampaa ja omien uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen vielä alkuvaiheessa. Tässä yhteydessä haluan erityisesti korostaa, että valtiovalta luo toimintaedellytyksiä yliopistoille, mutta yliopistojen omissa käsissä on se, miten näitä mahdollisuuksia hyödynnetään. Strateginen ajattelutapa on läpäissyt kaikki yliopistot, mutta henkilöstön ja opiskelijoiden sitouttamisessa yhteisiin tavoitteisiin on vielä haastetta. Myös sidosryhmäyhteistyö ja kansainväliset kumppanuudet etsivät vielä muotoaan.

Yliopistouudistus tuli voimaan vuoden 2010 alussa ja vuosi 2013 on pian päättymässä. Toivon, että viimeistään nyt tartutaan viimeisissäkin yliopistoissa toimeen niin, että strategiat ja toimintarakenteet työstetään niin, että yhteiskunnan ja maailmankaikkeuden vaativiin haasteisiin pystytään toden teolla vastaamaan. Siinä on suomalaisten yliopistojen tulevaisuus. Ja siinä on paikka myös osaamisperustaisen talouden kehittämiselle, kasvun mahdollisuuksille sekä vahvaan laatuun ja osaamiseen rakentuvan koulutusviennin tarjoamien mahdollisuuksien laajamittaiselle hyödyntämiselle.

Joku voi kysyä, että pitääkö niitä rakenteita jatkuvasti uudistaa, juurihan ne on uusittu. Tähän on helppo vastata. Merkittäviä uudistuksia on kyllä tehty, mutta perkaamista riittää edelleen. Monilla suurilla koulutusaloilla, kuten luonnontieteellisellä, humanistisella ja kasvatustieteellisellä alalla työnjakoa ja toimintavastuita pitäisi kehittää edelleen hajanaisen rakenteen kokoamiseksi laadukkaaksi toiminnaksi. Me emme ministeriöstä pyri sanelemaan ainoita oikeita ratkaisuja, mutta nostamme havaitut kehittämistarpeet keskusteluun. Uskomme vahvasti siihen, että paras osaaminen paikallisen toiminnnan kehittämiseen löytyy yliopistoista. Haluamme vahvistaa keskinäistä vuoropuhelua korkeakoulujen kanssa ja sen kautta lisäämme tietoa ja tietoisuutta korkeakoulupoliittisista linjauksista ja havaitsemistamme kehittämistarpeista. Uskon, että tätä kautta löydämme parhaiten yhteisen tahtotilan.

Tieteen näkökulmasta on tärkeää vahvistaa tutkimusosaamista niin, että menestymme kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi osoittaa, että Akatemian rahoitus on toiminut hyvin ja pystynyt tukemaan suomalaista tiedemaailmaa. Ongelmallisempaa on kuitenkin se, miten rakennetaan menestystä uusille kasvualoille, joilla ei vielä ole vahvaa tiedepohjaa taustanaan ja mikä on Akatemian rooli tällaisessa toiminnassa. On selvää, että tutkimuksen vaikuttavuuden vahvistamiseksi keskeisten kansallisten rahoittajaorganisaatioiden yhteistyötä ja työnjakoa tulee kehittää kokonaisvaltaisesti. Ilman yhteistyötä emme voi rakentaa uutta. Tarvitaan myös hallittua riskinottokykyä, jotta uudistuminen todella antaa tilaa jollekin uudelle.

Yliopisto on instituutio, jonka tärkeä perustehtävä on tieteellinen tutkimus ja myös sille perustuva opetus. Jos aiomme olla vahvoja ja menestyviä on meidän pystyttävä panostamaan vahvuuksiimme niin, että kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimuksesta saadaan maailman parasta – ja että tieteen tulokset kuluvat käytössä, oli kyse sitten hallinnollisista, poliittisista tai kaupallisista toimijoista, ja myös kansalaisista.

Tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän toiminnan edellytyksiin vaikuttavat tekijät muuttuvat nyt nopeasti. Taustalla on niin aktiivisia, Suomessa ja maamme rajojen ulkopuolella tehtyjä, päätöksiä kuin edellä kuvaamiani ilmiöitä ja megatrendejä, joiden kehittymistä on vaikea ennustaa tai ohjata. Kansallisin päätöksin ja alueellisin toimin voimme parantaa yhteistoimin tutkimus- ja innovaatiojärjestelmämme toimijoiden mahdollisuuksia reagoida tarvittaessa nykyistä nopeammin niin kansalliseen kuin kansainväliseen kehitykseen.

Taloudellisista suhdanteista riippumatta on tärkeää turvata riittävä niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin TKI-panostus. TKI-panostukset mahdollistavat sen, että Suomi jatkossakin säilyy osaamiseen perustuvan tuotannon eturintamassa. TKI-toiminnan liikkumavaran luomiseksi meidän on myös pystyttävä hyödyntämään paremmin kansainvälisiä rahoituslähteitä, joista yksi keskeinen on EU:n komission tutkimuksen puiteohjelma Horisontti 2020. Tämän maailman suurimman yksittäisen tutkimusohjelman 70 miljardin euron budjetti on tärkeä signaali talousongelmien kanssa painivalle EU:lle siitä, että tiede ja tutkimus sekä niistä seuraava sivistys ovat välttämättömyys yhteiskunnan kehittämisessä ja myös taloudellisen kasvun turvaamisessa.

Haluan muistuttaa, että yksi keskeinen menestystekijä on turvata tutkimusympäristöjen ajanmukaisuus. Vallitsevassa vaikeassa taloustilanteessa hallitus on tehnyt ja tekemässä toimenpiteitä tutkimuksen infrastruktuurien vahvistamiseksi. Tutkimusinfrastruktuurien tiekartan uudistaminen on valmisteilla ja kansallisten tutkimusinfrastruktuurien ajanmukaistamiseen on voitu tehdä panostuksia, joskin vielä toistaiseksi riittämättömiä. Pidän tärkeänä, että olemme aktiivisesti mukana kansainvälisessä tutkimusinfrastruktuuriyhteistyössä.

Meillä on monia kysymyksiä ratkaistavana. Löytyykö yliopistoilta tarvittava rohkeus tai kaukonäköisyys myös luonnollisesti ikäville poisvalinnoille, joita tekemällä ne saisivat liikkumavaraa valitsemiensa painoalojen vahvistamiseen? Miten yliopisto-osaamisen saavutettavuutta voidaan parantaa kansalaisten parissa? Miten pitkälti opetuksessa voidaan hyödyntää teknologian tarjoamia mahdollisuuksia koulutuksen saavutettavuuden parantamiseksi? Miten osaamisen päivittäminen ja elinikäinen oppiminen saadaan osaksi ihmisten arkipäivää? Miten yliopistot pystyvät hyödyntämään strategisia kumppanuuksiaan niin, että niiden osaaminen ja toimintarakenteet voivat kehittyä ja luoda pohjaa kasvavalle kansainväliselle yhteistyölle?  Minkälaisia yhteistyörakenteita elinkeinoelämän ja työelämän kanssa tulisi rakentaa osaamisperustaisen taloudellisen kasvun kehittämiseksi ja nopeuttamiseksi? Miten voimme vahvistaa läsnäoloamme uusissa kasvavissa talouksissa kuten Brasiliassa, Intiassa ja Kiinassa? Ja miten pystymme kilpailemaan koulutusviennissä anglosaksisten, pitkän perinteen omaavien maiden kanssa?

Hyvät ystävät,

Kansakuntana kohtaamamme haasteet ovat niin suuria, että parhaat aivot ja ajattelijat on syytä valjastaa ongelmanratkaisuun. Nyt on pystyttävä hyödyntämään yliopistouudistuksen tarjoamia uusia työkaluja siten, että suomalainen yliopistolaitos on iskukunnossa ja pystyy uusiutumaan edessä olevien haasteiden myötä. Haluan vielä tässäkin yhteydessä korostaa, että tällainen ajattelutapa ei ole ristiriidassa vapaan tieteen ja yliopistojen autonomian kanssa. Päinvastoin. Kansainvälisen kehityksen seuraaminen ja siihen vahvasti linkittyminen turvaavat tieteellisen tutkimuksen laadun kehittymistä ja yliopistojen omien strategisten tavoitteiden toteutumista. Meidän on osattava tehdä oikeita valintoja. Ja tehdä niitä  vastauksina tunnistamiimme heikkoihinkin toimintaympäristömme muutossignaaleihin.

Suomalaisilla yliopistoilla on hyvät kehitysnäkymät, kun nyt käynnissä olevaa strategista uudistamistyötä jaksetaan sitkeästi jatkaa ja panna suunnitelmat toteutukseen. Työ ei välttämättä ole helppoa ja se vaatii paljon fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. Tulevaisuudenuskoa vahvistaa kuitenkin tietoisuus siitä, että kansalaiset luottavat edelleen yliopistoihimme ja että nuoret edelleen haluavat hakeutua korkeakouluopintoihin. Opiskelijavalintauudistuksen avulla tuetaan nuorten sijoittumista yliopisto-opintoihin ja opintoprosessien tehostamiseksi tehdyt toimenpiteet tuovat heidät nopeammin työelämään. Osaavan työvoiman riittävyys on keskeinen haaste maamme kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kannalta. Yliopistot ovat tältä osin kansakuntamme onnistumisen odotusten keskiössä. Myös valtiovalta uskoo yliopistojen tavoitteelliseen, laadukkaaseen toimintaan ja haluaa osaltaan turvata niiden toimintaedellytykset.

Kiitän huomiostanne ja toivon aktiivista keskustelua tärkeän aiheen ympäriltä.

Ei kommentteja.

Vastaa