Nyt riittää plaaplaa!

Sanomalehtiä lukemalla oppii yhtä sun toista – niin hyvässä kuin pahassakin. Käsiini sattui Turun Sanomat, jossa valtiovarainministeri Jyrki Katainen haastoi suomalaiset jälleen kerran talkoisiin, nyt työllisyystalkoisiin. Kolumni on kauniisti kirjoittua plaaplaata ilman minkäänlaista sisältöä. Lukijoihin odotettiin menevän täydestä sen, että talkoita pitäisi tehdä kansallisen kriisin ja uudenlaista yhtenäisyyttä tarvittavana aikana ilman todellisia työkaluja ja isäntää, jolla olisi tahtoa valvoa, että kaikki mahdollinen todella tehtäisiin.

On totta, että nyt jos koskaan on aika työllisyystalkoille. Taloustilanteen jatkuvasti heiketessä on myös työttömyys kääntynyt jyrkkään nousuun. Uusimman työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita on yli 50 000 enemmän kuin vuosi aiemmin. Erityisesti nuorisotyöttömyys on räjähtämässä käsiin; se on kasvanut yli 50 prosentilla vuoden takaisesta ja joissain kaupungeissa jopa 80 prosentilla. Nuoria työttömiä on yli 10 000 enemmän kuin vuosi aiemmin.

Sama valtiovarainministeri Katainen, joka kirjoitteli plaaplaata Turun Sanomissa ylpeilevällä otsikolla työllisyystalkoot, ei kuitenkaan itse ole laittanut tikkuakaan ristiin työllisyydenhoidon puolesta. Tällainen kaksinaamainen poliittinen retoriikkaa ei ole enää vain tyhmää ja halpamaista, se on jo suorastaan vaarallista. Taantuman aikana tullaan menettämään lähes kaikki edellisen nousukauden aikainen työllisyyskasvu. Kauniista plaaplaasta huolimatta hallitus ei todellisuudessa ole ryhtynyt toimenpiteisiin massatyöttömyyden ennaltaehkäisemiseksi – päinvastoin.

Viime joulukuussa työvoimapoliittisia määrärahoja leikattiin 68 miljoonalla, vaikka taantuman asettamat uhat olivat jo tiedossa ja yksistään lomautettuja oli tuolloin jo kymmeniä tuhansia. Kevättalven lisätalousarviossa työllisyysmäärärahoja kuitenkin lisättiin, mutta silti edelliseen nousukauden vuoteen verrattuna työllisyydenhoitoon on käytettävissä noin 50 miljoonaa euroa vähemmän. Hallituksen tylyn ja välinpitämättömän työllisyyspolitiikan tuloksena kaikkien te-keskusten työvoimapoliittiset määrärahat on jo nyt 90 prosenttisesti sidottu. Jos määrärahoja ei tule lisää pikaisesti, aktiivitoimenpiteiden piiriin ei ole mahdollista ohjata työttömiä kesäkuun alusta alkaen.

Näillä näkymin vasta syksylle kaavailtu työllistävä lisätalousarvio tulisi auttamatta liian myöhässä. Myös työllisyydenhoidon henkilöstöresursseja on leikattu te-toimistojen henkilökunnan vähentyessä tiukan tuottavuusohjelman myötä. Työ- ja elinkeinotoimistot olivat ylityöllistettyjä jo ennen taantumaa, mutta silti niiden resursseja ei ole muuttuneessa työllisyystilanteessa haluttu lisätä. Työvoimatoimistot ovat pahasti ruuhkautuneet, eivätkä asiakkaat välttämättä saa riittävää palvelua. Erityisen ongelmallista on, että vakavaan nuorisotyöttömyyden lisääntymiseen ei pystytä puuttumaan yhteiskuntatakuuta toteuttamalla, sillä henkilökuntaa ei ole riittävästi.

Ensi vuonna työttömyyden arvioidaan nousevan 10 prosenttiin. Nyt jos koskaan on viimeistään havahduttava estämään edellisen taantuman seuraukset monine ongelmineen. Meillä ei ole kerta kaikkiaan varaa alistua taantumassa helposti syntyvän massatyöttömyyden edessä. Hallituksen rakentamalla työllisyydenhoidon linjalla ei tuloksia ole odotettavissa. Nyt riittää Kataisen ja kumppanien plaaplaa – työkintaita ja työkaluja tarvitaan taantumatalkoissa nyt muuhun kuin poliittisen retoriikan tueksi mainostoimistossa luotuihin kiiltokuvakampanjoihin.

 

Kommentit

  1. Hyvä Krista, että otit kantaa Kataisen mitään sanomattomaan kirjoitukseen. Samaa plaaplaata kokoomuslaisten kirjoitukset ja sanomat ovat lähes kaikki Niinistöä myöten.

  2. Kristan hyvään ja kriittiseen kolumniin voi vain todeta, että työn ja pääoman ristiriidassa porvarihallitus asettuu säännönmkaisesti pääoman ja tässä tapauksessa yritysten puolelle. Julkinen pääoma työllisyyteen sijoittajana ei Kataiselle eikä porvarihallitukselle kelpaa. Se tulee taistelemaan katkeraan loppuun saakka ideologisten tavoitteidensa puolesta – niin kaistapäiseltä kuin se tässä maailmantilanteessa tuntuukin.
    Turun Sanomioen kunniaksi on sanottava se, että kolumnisteissaan se käyttää moniarvoisesti erilaisia käsityksiä edustavia näkökantoja. Paljonko jutuista maksetaan, se ei taida olla muiden kuin asianomistajien tiedossa…
    Leonardo

Jätä kommentti