Toisen asteen koulutus nuorelle jo miltei elinehto

Vieraskynäartikkeli Helsingin Sanomissa 3.8.2013.

Esitin Helsingin Sanomien haastattelussa heinäkuun alussa (7. 7.) oppivelvollisuuden pidentämistä vuodella. Ehdotuksesta virisi aktiivinen ja erittäin tärkeä koulutuspoliittinen keskustelu, josta olen ollut iloinen.

Muutamien keskustelussa ilmenneiden väärinymmärrysten vuoksi lienee kuitenkin tarkoituksenmukaista perustella esitystä tarkemmin.

Monissa kommenteissa on oletettu, että esitykseen sisältyisi ajatus peruskoulun pidentämisestä vuodella. Kyse ei ole siitä vaan toisen asteen koulutuksen ensimmäisen vuoden tuomisesta oppivelvollisuuden piiriin.

Pidennys varmistaisi, että kaikki nuoret jatkaisivat perusasteen jälkeisessä koulutuksessa, pääosin lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Tarkoituksena olisi toisaalta vastata nivelvaiheen ongelmaan eli saattaa kaikki peruskoulusta jatko-opintoihin ja toisaalta pyrkiä vähentämään ensimmäisen vuoden keskeytyksiä, joita on nykyisellään aivan liikaa.

Ehdotus ei käytännössä koske kuin muutamaa prosenttia nuorista. Useimpien nuorten kannalta asiassa ei ole mitään uutta, koska he jatkavat muutenkin toiselle asteelle.

Esitykseni jälkipuinnissa on myös epäilty velvollisuuden pidentämisen merkitystä, jos nuorella on ollut vaikeuksia koulumuotoisessa opiskelussa jo peruskoulun aikana. Kouluun ”pakottamisella” ei ole uskottu olevan toivottuja vaikutuksia.

Tämäkin huoli on pääosin turha, koska toisen asteen koulutuksen suorittamisvaihtoehdoissa on nykyisinkin erilaisia työssäoppimisen malleja ja niitä myös kehitetään jatkuvasti. Lisäksi hallituksen jo tekemät päätökset mahdollistavat oppisopimuksen kehittämisen nimenomaan nuorten koulutusväyläksi.

Nykyisin Suomessa jää joka vuosi tuhansia perusasteen päättäneitä nuoria vaille toisen asteen – tai siihen valmistavaa – koulutuspaikkaa. Osalle ongelma on ollut paikkojen riittämättömyys, osa taas ei ole edes pyrkinyt mihinkään.

Näiden nuorten tulevaisuusennuste työmarkkinoilla ja myös muutoin elämässä on valitettavan heikko. Aikainen syrjäytyminen koulutuksesta lyhentää työuria, lisää työttömyysriskiä ja altistaa elinikäiselle köyhyydelle.

Pelkän perusasteen koulutuksen varassa tehtäviä töitä ei työmarkkinoilla juuri ole. Pelkän perusasteen varassa olevan työura jää nykyään miehillä kuusi vuotta ja naisilla kymmenen vuotta lyhyemmäksi kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneilla. Tämä on hyvä muistaa myös työpaikoilla tapahtuvaa oppimista painotettaessa.

Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että ammattien ja työpaikkojen vaihtuvuus lisääntyy. Se vaatii kaikilta, ammattiin valmistuviltakin, kädentaitojen ohella entistä parempaa jatkuvan oppimisen kykyä ja teorian perusteiden tuntemusta.

Toisen asteen ensimmäisen vuoden tuominen oppivelvollisuuden piiriin varmistaisi, että kaikki nuoret pääsevät vähintään aloittamaan tulevaisuutensa kannalta erittäin tärkeän koulutuspolun. Se myös vähentäisi erittäin aikaista putoamista koulutuksesta.

Nykyisistä luvuista voimme nähdä, etteivät sinänsä hyvät projektit ja opinto-ohjaus ole riittäneet vaan tarvitaan entistä voimakkaampia keinoja.

Uudistuksen kustannusarvio ei ole vielä valmis. Julkisuudessa esiintynyt sata miljoonaa euroa on joka tapauksessa huomattavasti enemmän kuin todelliset kulut olisivat.

Merkittävimmät kulut tulisivat ensimmäisen vuoden oppikirjojen ja muiden opiskelumateriaalien maksuttomuudesta, mutta nämäkin kulut voitaisiin painaa huomattavasti arviota alemmas.

Toinen merkittävä kustannuserä, laajennuksen jälkeen tarvittavat lisäopiskelupaikat, on jo päätetty rahoittaa, kun koulutuspaikkoja suhteessa ikäluokkiin on lisätty nuorisotakuun toteuttamiseksi.

Lisäksi uudistuksesta syntyisi todennäköisesti säästöjä, kun turhat keskeytykset ja useaan kertaan aloitetut opinnot vähenisivät.

Kokonaisuutena oppivelvollisuuden pidentäminen vuodella olisi yhteiskunnalle viisas sijoitus. Tulen jatkamaan asian selvittelyä ja eteenpäin viemistä.

Kommentit

Jätä kommentti