Jotakin uutta ja suurta

Me 70-luvulla syntyneet olemme jäämässä ikuisesti sukupolveksi, joka ei ole koskaan saanut aikaan mitään suurta. Me emme ole olleet nostamassa sotavuosien jälkeen Suomea jaloilleen emmekä ole olleet rakentamassa sosiaaliturvaa, koulujärjestelmää, terveydenhuoltoa tai lyhentämässä työviikkoa. Me emme ole nähneet suorana Lasse Virenin kaatumista, Laika-koiran yksinäistä ja tuskaista kuolemaa avaruudessa tai Kekkosen valintaa presidentiksi. Emme myöskään ole olleet todistamassa Vanhan valtaamista ja muita bailuja barrikadeilla – emme ole myöskään nähneet hevosten vaihtumista pelloilla traktoreiksi tai televisioiden nousua torppaan kuin torppaan.

Kateeksi ei silti käy Suomen rakentaneiden nykyinen asema. Nykyään lasketaan koko ajan, mitä vanheneminen saa maksaa. Ikääntyvät ja vanhukset ovat joutuneet joutoväen asemaan. Parin vuosikymmenen aikana eläkeläisten ansaitsemasta eläketurvasta on kadonnut reilusti enemmän kuin aikoinaan maksettiin suurina pidettyjä sotakorvauksia. Kurjimmassa asemassa ja köyhyysrajalla elää noin satatuhatta eläkeläistä pelkän kansaneläkkeen varassa. Eikä tilannetta paranna ainakaan se, että kansaneläkkeiden tasokorotus ja verotuksen oikaisu uhkaavat kadota jo ranskanleivän kallistumiseen, kohonneisiin bussilippujen hintoihin, kodin lämmityksen kallistumiseen sekä entistä nälkäisemmän kunnallisen verokarhun kynsiin.

Nyt kuntien ja valtion menojen maksajaksi haetaan jo sairaatkin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen hinnat nousevat 20 prosentilla, vaikka asiakasmaksut ovat jo nyt Euroopan kolmanneksi kovimmat. Hoitotakuu yskähtelee, lääkkeiden korvausprosentit ovat matalat ja erittäin kalliiksi käynyt pitkäaikaishoito vie sairailta tuhkatkin pesästä. Omaishoidon tuesta maksettavaan palkkioon, kulukorvaukseen ja vapaapäiviinkään ei ole saatu aikaan sellaisia malleja, jotka todella tarjoisivat omaishoitoa kunnollisena vaihtoehtona laitoshuollolle ja tekisivät omaishoitajista tasa-arvoisia asuinkunnasta riippumatta.

Vanhusten hoidon laiminlyönnissä on paljon enemmän kysymys arvostuksen puutteesta kuin rahasta. Meillä 70-luvulla syntyneillä on kova tahto ja mahdollisuus rakentaa sittenkin jotakin uutta ja suurta, josta tulevat sukupolvetkin voivat olla ylpeitä – reilumpaa Suomea.