Jos taloudellisissa kriisitilanteissa on tarjolla jatkossa yhteiskunnan siunaamia pelastusrenkaita, ei uskoisi, että eniten tällaisia optioita tarvitsevat tulevaisuudessa pankit. Silti vaivihkaa pankeille on ilmestynyt oikeus nostaa yksipuolisesti uusien asuntolainojen korkoja pankin vakavaraisuuden vaarantuessa.
Valitettavasti eletty pankkikriisi todisti raadollisesti, että pulaan joutuessaan pankit eivät tunne armoa sen enempää pienipalkkaista neljälapsista yksinhuoltajaa kuin työttömäksi jäänyttä keski-ikäistä eläkeputkessa olevaakaan kohtaan. Miksi suomalaiskuluttajien pitäisi nyt olla laupiaita toiseen suuntaan? Entä jos kuluttajilla olisi yksipuolinen mahdollisuus maksaa vähemmän lainakorkoa oman taloudellisen tilanteen pahentuessa?
Pari vuotta sitten alkaneen valmistelun tuloksena Finanssialan keskusliitto sai maaliskuussa valmiiksi pankkien vaatiman kriisiehdon, jonka siunasivat sekä Rahoitustarkastus että Kuluttajavirasto. Finanssialan keskusliiton mukaan kriisiehdon aikaansaamisella ei ole yhteyttä Yhdysvaltojen pankkikriisiin. Mutta silti esimerkiksi Nordean johtaja Mekkonen perusteli oman pankkinsa päätöstä ottaa uusi lainaehto käyttöön juuri tarpeella varautua mahdollisiin riskeihin toteamalla, että ”koskaan ei tiedä, mitä taloudessa tapahtuu”.
Suomalaisista saattaa nyt tulla kansainvälisen keinottelun maksajia. Vaikka pankit kilpaa vakuuttavat koron yksipuolisen noston olevan kriisitoimenpide, silti pankit ovat nyt varautuneet tällaiseen kriisiin. Hysteerinen hätävarjelu sopii huonosti yhteen suomalaispankkien erinomaisen talouskunnon kanssa. Jälleenrahoituskustannusten noustua ja hintapaineiden kasaannuttua pankit ovat havahtuneet huomaamaan, että alan keskinäinen lainakilpailu on sitonut pankit pienellä voittomarginaalilla entisestäänkin pidentyneisiin laina-aikoihin rahoitusmarkkinoiden heiluessa. Vaikka riskeistä on varoiteltu, edes Rahoitustarkastus ei ole kunnolla puuttunut pankkien toimintaan. Kun riskejä ei ole arvioitu oikein, pankit hakivat jälkikäteen mahdollisuuden päästä käsiksi uusien lainojen marginaaleihin vaaran vaaniessa.
Onneksi kuluttajan suojana ovat tilanteessa kuin tilanteessa kuluttajasuojalain ja oikeustoimilain kirjaukset, mitkä mahdollistavat sopimusehtojen kohtuullistamisen sopimuksen synnyttyäkin. Nimittäin sopimusehtojen säätelystä todetaan seuraavasti: ”Jos tässä laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioonottamatta.” Tällä lain kirjauksella eduskunta on halunnut suojella kuluttajia vahvemman oikeudelta. Kuitenkin oikeusvaltioon kuuluvaa kaksipuolista sopimuskäytäntöä ollaan nyt murentamassa monilla tavoin yhteiskunnassa. Entä jos samanlaisia vahvemman oikeuksia alkavat vaatia vaikka vakuutusyhtiöt tai sähkölaitokset, jotka haluavat itselleen mahdollisuuden muuttaa palvelujensa hintoja yksipuolisella ilmoituksella taloudellisissa paineissa?
Keskeinen kysymys viime kädessä on, mikä on kohtuullinen ja mikä kohtuuton sopimusehto erilaisten yhteiskunnan sopijoiden välillä. Kovin kohtuullista ei voi olla, että kuluttajan vastuulla ja riskinä on asuntolainapankin vakavaraisuusongelmat, joihin yksittäisellä asuntovelallisella ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa. On myös moraalisesti kyseenalaista, että pankin liiketoiminnan tappioita alettaisiin periä asuntovelallisilta, joilla ei pitäisi olla taloudellista vastuuta huonosta pankinpidosta pankkikriisin uhatessa.
Vastustan jyrkästi palaamista aikaan, jolloin kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien väliset sopimusehdot määrättiin vahvemman oikeudella. Lainakoron yksipuolisen muutoksen mahdollistama sopimusehto on kohtuuton ja siten kuluttajasuojalain vastainen. Tällainen mahdollisuus yksipuoliseen sopimuksenmuutokseen herättääkin mm. Pohjoismaissa ihmetystä, sillä paine kuluttajien suojelemiseen lisääntyy EU:ssa koko ajan — esimerkiksi Ruotsin kuluttajaluottolaissa on marginaalin muuttaminen laina-aikana kokonaan kielletty.
Valtioneuvosto on nyt vaa’ankielen asemassa asuntovelallisten kohtuullisten sopimusehtojen varmistamisessa. Tarvittaessa on turvauduttava lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, jotta voidaan varmistaa suomalaisten oikeus luottaa sopimusehtojen kohtuullisuuteen ja sopimusten sitovuuteen molempien sopimuskumppanien osalta.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.