Puhe Rakennetun ympäristön neuvottelupäivillä

Arvoisat neuvottelupäivien osallistujat, rakennetun ympäristön asiantuntijat!

Päivienne aiheet kuvaavat hyvin rakennetun ympäristön ajankohtaisia kysymyksiä. Organisaatioita myllerretään. Yhteiskunnan muutokset haastavat normien perustaa ja suunnittelun arvopohjaa. Informaatioteknologia uudistaa rakennusalankin toimintatapoja. Kaavoituksen ja rakentamisen toimintaympäristö muuttuu ja sen seurauksena suunnitteluun ja päätöksentekoon eri suunnilta kohdistuvat odotukset kasvavat. Suuria linjoja ja konkreettisia haasteita on helppo nähdä.

Suomea sitovat ilmastopolitiikan tavoitteet ovat tiukentaneet energiatehokkuuden vaatimuksia erityisesti rakentamisessa. Osataanko energiapihi rakennus tehdä myös terveelliseksi on sekä tuotantoketjun että viranomaisten yhteinen huoli. Uusiutuvan energian merkitys energiahuollossa kasvaa. Tuulipuistot ovat tästä hyvä osoitus.

Kaupungistuminen jatkuu muokaten Suomen aluerakennetta ja turvottaen kasvuseutujen yhdyskuntarakennetta. Se on yhtenä vaikuttajana myös meneillään olevassa kuntauudistuksessa. Kaupunkiseuduilla yhdyskunta- ja palvelurakenteen tuloksellinen ohjaus edellyttää vahvaa strategista otetta ja nykyiset kuntarajat ylittävää suunnittelua ja päätöksentekoa.

Myös elinkeinorakenteen uudistuminen ja teknologian uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen heijastuvat kaavoitukseen, rakentamiseen ja viranomaistoimintaan. Edellisestä esimerkkeinä ovat vaikkapa Itä- ja Pohjois-Suomen kaivosbuumi, maaseudun matkailukeskittymät ja tehdastaajamien hiipuminen, jälkimmäisestä monet palveluinnovaatiot ja älystrategiat niitä vauhdittamassa, paikkatietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä maankäyttöpolitiikan ja liikennepolitiikan uusi yhteys MALPE-painotuksineen. (Maankäyttö, Asuminen, Liikenne, Palvelut, Elinkeinoelämä)

Toimintaympäristön muuttuminen näkyy Suomen eri osissa eri tavoin. Oleellista siinä on muistaa maan eri osien keskinäinen riippuvuus. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen edellyttää kasvun vetureilta vastuuta heikommin pärjäävistä alueista. Muutoskipuilua ja sisäänpäin käpertymistä on niin supistuvan väestökehityksen seuduilla kuin kasvukeskuksissakin.

Eri puolilla maata vierailleena olen huomannut, että ilahduttavan paljon on myös ennakkoluulotonta eteenpäin katsomista ja vastuullista suhtautumista omaa reviiriä laajemmalle. Onkin tärkeää, että tieto onnistumisista ja hyvistä käytännöistä saadaan leviämään tehokkaasti jähmeämpiin toimijoihin ja peräpeiliin tuijottajiin ja että te rakennetun ympäristön osaajat olette työssä mukana – vastuullisina tulevaisuudentekijöinä, kuten ympäristöministeriön strategian arvoissa haastetaan.

Hyvät kuulijat,

Minua pyydettiin puheenvuorossani avaamaan erityisesti hallituksen puoliväli-istunnon ja kehysriihen tuloksia asuntopolitiikan osalta. Siksi keskityn nyt niihin. Linjaukset on suunnattu erityisesti kasvukeskuksia ajatellen, koska asuminen ongelmat kärjistyvät erityisesti voimakkaan kasvun alueilla. Kysymys on silti koko Suomen hyvinvoinnista. Jos kasvukeskusten veturivaikutus hiipuu vaikkapa heikkojen asuinolojen aiheuttaman työvoimapulan vuoksi, yhä huonommin alkaa mennä muuallakin. Siksi toimintaympäristön muutoksiin vastaamisesta hallituksenkin linjauksissa on kysymys.

Nykyinen hallitus on jo hallitusohjelmassaan asettanut selkeän suunnan asuntopolitiikalle. Hallituksen asuntopolitiikalla edistetään kaikkien väestöryhmien mahdollisuuksia elämäntilanteeseensa sopivaan asumiseen, kestävää kehitystä ja yhteiskunnan tarpeita, työmarkkinoiden toimivuutta ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Hallituksen keskeisimpänä tavoitteena on parantaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon edellytyksiä.

Tasan vuosi sitten valtioneuvosto hyväksyi asuntopoliittisen toimenpideohjelman vuosille 2013–2015. Ohjelma sisältää keskeiset linjaukset ja toimenpiteet siitä, miten hallitusohjelmassa asetettuihin tavoitteisiin päästään tämän hallituskauden aikana.

Reilu kuukausi sitten pidetyssä kehysriihessä työtä jatkettiin sopimalla laajasta asuntopoliittisesta uudistuksesta. Sen keskeisenä tavoitteena on tukea nimenomaan työvoiman alueellista liikkuvuutta ja tukea näin kasvua. Toinen keskeinen tavoite on parantaa kohtuuhintaisen valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon edellytyksiä kasvukeskuksissa. Paketti sisältää toimenpiteitä koko asuntotuotantoketjun kehittämiseen maapolitiikasta ja kaavoituksesta vuokra-asuntojen lainaehtoihin asti. Valtio osoittaa asuntopolitiikkaan yhteensä 150 miljoonaa euroa lisää rahaa vuosina 2013-2015. Se on mielestäni merkittävä lisäsatsaus, etenkin tässä ajassa, jolloin valtio joutuu sopeuttamaan menojaan valtiontalouden tasapainottamiseksi.

Mitä kehysriihessä sitten sovittiin? Esittelen seuraavaksi muutamia toimenpiteitä, joita itse pidän kaikkein merkittävimpinä.

Valtion omistama Kruunuasunnot alkaa rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Helsingin seudulle. Eräs keskeinen syy tätä aluetta piinaavaan krooniseen asuntopulaan on vuokra-asuntorakennuttajien puute. Kun näitä toimijoita ei ole muualta riittävästi löytynyt, valtio laittaa nyt oman yhtiönsä kehiin. Kruunuasuntojen tarkoituksena on hoitaa se osa valtion tukemasta vuokra-asuntotuotannosta, jota kunnat ja muut tahot eivät rakennuta. Asuntotuotannon käynnistämiseksi Kruunuasuntoihin joudutaan investoimaan jonkin verran uutta pääomaa, ja tämä asia valmistellaan jo tämän kevään valtion lisätalousarvioon.

Toinen keskeinen kehysriihessä sovittu uudistus on käynnistysavustusten ottaminen uudelleen käyttöön Helsingin seudulla. Käynnistysavustuksilla parannetaan erityisesti pienten ja keskisuurten rakennuttajien mahdollisuuksia rakennuttaa valtion tukemia normaaleja vuokra-asuntoja. Pienillä yleishyödyllisillä toimijoilla olisi kyllä halua kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon, mutta oman pääoman hankkiminen on niille vaikeaa tässä taloustilanteessa. Siksi käynnistysavustusta tullaan myöntämään siten, että se vähentää kohteen oman pääoman tarvetta. Käynnistysavustuksia on tarkoitus myöntää vuoden 2015 loppuun asti.

Näiden uusien työkalujen lisäksi myös valtion nykyisten tukijärjestelmien houkuttelevuutta parannetaan. Valtion korkotukijärjestelmä, johon liittyvät asuntoja koskevat 40 vuoden käyttö- ja luovutusrajoitukset, on paras keino varmasti kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottamiseksi pitkällä aikavälillä. Nyt sen houkuttelevuutta lisätään. Korkotukilainojen omavastuukorko on ollut hallituskauden alussa tehdystä puolituksesta huolimatta liian korkea nykyiseen yleiseen korkotasoon nähden. Omavastuukorkoa alennetaan uudelleen määräaikaisesti niin, että tämä ongelma poistuu. Samalla korkotukijärjestelmää kehitetään myös muilla tavoin, muun muassa nostamalla lainanlyhennysten määrää nykyisestä.

Lisäksi nykyisen 40 vuoden korkotukilainoituksen rinnalle luodaan uusi korkotukijärjestelmä, jossa rajoitusaika on 20 vuotta ja valtion tuen määrä vastaavasti pienempi. Tällä lyhyemmällä mallilla monipuolistetaan vuokra-asuntotuotannon vaihtoehtoja. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ”välimalli”, sillä myös lyhyemmällä korkotuella rakennettavien vuokra-asuntojen asukkaat on valittava sosiaalisin perustein ja vuokrien määrityksessä on noudatettava omakustannusperiaatetta. Ja lähtökohtana on, että rakennuttajana voi toimia vain yleishyödyllinen yhteisö.

Myös korkotukilainoitukseen liittyviä yleishyödyllisyyssäännöksiä tullaan kehittämään asiaa vuonna 2010 selvittäneen työryhmän ehdotusten pohjalta, kuitenkin siten, että säädöksiä sovelletaan vain uudistustuotantoon. Toisin sanoen olemassa olevaa asuntokantaa ei vapauteta samalla tavalla. Yleishyödyllisyyssäännöstenkin muuttamisen tavoitteena on uustuotannon lisääminen.

Nämä ovat kaikki valtion toimenpiteitä.  Tosiasia kuitenkin on, että kuntien rooli on kohtuuhintaisen asumisen toteuttamisessa aivan keskeinen. Maapolitiikka ja kaavoitus kuuluvat kunnille, mutta aina tämä kuntien toiminta ei valitettavasti ole ollut tehokasta.

Kehysriihessä sovittiin, että maapolitiikan hoitoa kehitetään ja sen käytäntöjä yhtenäistetään Helsingin seudulla. Seudun kunnilta on puuttunut yhtenäinen maankäytön suunnittelu ja maapolitiikan harjoittaminen. Seurauksena tästä on kuntien välinen epäterve kilpailu asukkaista, millä on suora vaikutus metropolialueen asuntotilanteeseen. Jotta metropolialueen asuntopula voidaan ratkaista, on monien metropolialueen kuntien muutettava asennoitumistaan ja alettava hoitaa tehokkaasti maapolitiikkaansa. Olen sitä mieltä, että alueelle tarvitaan paitsi metropolihallintoa, ehdottomasti myös metropolikaavaa.

Keskeinen työkalu valtion ja kuntien välillä on maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeva MAL-aiesopimus, jonka Helsingin seudun kunnat solmivat valtion kanssa viime vuoden kesäkuussa. Aiesopimuksen toimeenpanoa seurataan ja samalla varmistetaan, että kunnat kaavoittavat riittävästi ja yhdyskuntarakenteen eheyttä edistäen sekä rakentavat kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja sopimuksen mukaisesti. Liikenneinvestointeihin annettava valtion rahoitus sidotaan aiesopimuksen noudattamiseen. Aiesopimukseen sisältyy myös alueen yhteinen maankäyttösuunnitelma, ja sen laadinnassa edistetään uusien alueiden saamista kohtuuhintaista asuntotuotantoa varten.

Myös Turun, Tampereen ja Oulun aiesopimuksissa on vastaavia elementtejä. Keppiosasto otetaan niidenkin osalta käyttöön, jos sopimusten keskeisiä periaatteita ei noudateta.

Kehysriihessä linjattiin edelleen, että maankäyttö- ja rakennuslakiin lisätään kuntia koskeva velvoite lisätä tonttivarantoa, jos kaavoituskatsauksen yhteydessä todetaan, että asumiseen varattujen tonttien määrä ei ole riittävä. Myös kilpailun edistämisvelvoite nostetaan yhdeksi näkökulmaksi lakiin. Kehittämisaluemenettelyn käyttökelpoisuutta parannetaan mm. joukkoliikenneasemien vajaasti rakennettujen lähialueiden tiivistämiseksi.

Lisäksi Helsingin seudun kaavoitusta kehitetään, ja selvitetään eri mahdollisuuksia syventää ylikunnallista yhteistyötä tavoilla, joilla varmistetaan yhdyskuntarakenteellisten ja asuntopoliittisten tavoitteiden toteutuminen nykyistä paremmin. Tämän tien päässä häämöttävät vahva metropolihallinto ja sen tukena metropolikaava, mutta paljon on tehtävissä jo nyt.

Aiemmin aloitettuja normitalkoita jatketaan nopealla aikataululla, jotta korkeita rakentamiskustannuksia saadaan alennetuksi ja tarpeetonta sääntelyä puretuksi. Tähän liittyy myös kehotus kunnille tehostaa asemakaavaratkaisuihin ja rakentamiseen liittyvien valintojen taloudellisten vaikutusten arviointia sekä lisätä kaavojen tehokkuutta siellä missä se on tarpeen ja mahdollista.

Kaikki edellä kuvaamani toimenpiteet koskevat ennen kaikkea asumisen uudistuotantoedellytysten parantamista. Hallitus ei kuitenkaan ole unohtanut myöskään olemassa olevaa asuntokantaa ja sen asukkaita.

Valtion tuella rakennettujen asuntojen vuokrat on määriteltävä omakustannusperiaatteen mukaisesti. Vaikka omakustannusperiaatteen perusteet on säädetty laissa, säännöksiä voidaan nykyisellään tulkita eri tavoin, ja niin myös käytännössä tapahtuu. Tästä seuraa paikoin suuriakin vaihteluita eri toimijoiden perimiin vuokratasoihin. Tähän ongelmaan ollaan nyt puuttumassa ympäristöministeriössä käynnistyneellä lainsäädäntöhankkeella. Säännöksiä tullaan muuttamaan niin, että turvataan asukkaiden asumismenojen kohtuullisuus ja omakustannusperiaatteen toteutuminen tasavertaisella tavalla koko valtion tukemassa asuntokannassa. Se vaatii väistämättä esimerkiksi vuokrantasausjärjestelmän, korjauksiin varautumisen sekä asuintalovarauksen laajuuden tarkastelua. Myös omakustannusvuokrien valvontaa tehostetaan siirtämällä se kunnilta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n tehtäväksi.

Hyvät ystävät,

Kehysriihessä sovittu uudistuspaketti on laaja, ja sen kaikkien toimenpiteiden

käytäntöön vie aikansa. Toimeen on kuitenkin ryhdytty: useat muutokset ovat jo työn alla, ja osa niistä saadaan käyttöön vielä ennen kesää. Sekin ottaa aikaa, että toteutetut toimenpiteet alkavat tuottaa haluttua hedelmää. Maapolitiikan harjoittaminen, kaavoitus ja asuntojen rakennuttaminen ovat pitkäjänteisiä prosesseja, ja asuntotuotantoketjussa on lukuisia toimijoita, joita kaikkia nyt sovitut toimenpiteet koskevat. Nyt on kuitenkin isot päätökset saatu tehdyksi, ja niiden toteuttaminen on alkanut. Uudistuspaketin myötä asuntopolitiikkamme on siirtynyt ryminällä 2000-luvulle.

Asuntopoliittinen uudistuspaketti ei tietysti kaikilta osin kosketa koko täällä olevaa joukkoa. Yhä useammin kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen. Se miten asuntopolitiikkaa on nyt linjattu, näkyy varmasti myös ELY:jen toiminnassa, jos ei muutoin niin ainakin lakimuutosten toimeenpanon, aiesopimusten seurannan ja kehittämisen sekä kaavaohjauksen kautta.

Hyvät rakennetun ympäristön asiantuntijat, toivotan teille mukavia ja tuloksellisia neuvottelupäiviä yhteisten ja tärkeiden asioiden äärellä.