Puhe ”Kohtuuhintaisen asumisen haasteet” 35. valtakunnallisessa asunto- ja yhdyskuntapäivässä

Hyvät naiset ja herrat, 35. valtakunnallisen asunto- ja yhdyskuntapäivän osallistujat!

Kohtuuhintaisen asumisen haasteet… Jaahas, no niitähän riittää. Olen saanut sen huomata varsin hyvin itsekin tässä menneen, vajaan 2 vuoden aikana toimiessani asunto- ja viestintäministerinä.

Asuntopolitiikkaa syytetään usein ja osin jopa aiheesta sen Helsinki-keskeisyydestä. Onhan meillä muitakin asuttuja alueita tässä hienossa maassamme. Totuus kuitenkin on se, että asumisen kohtuuhintaisuuteen liittyvät haasteet tai pikemminkin sen toteutumiseen liittyvät ongelmat ovat ennen kaikkea Helsingin seutuun ja keskeisesti pääkaupunkiseutuun ja vielä keskeisemmin itse keskuskaupunkiin, Helsinkiin, kohdistuvia. Siksi asuntopolitiikan osa-alueen, joka erityisesti pureutuu uudistuotantoon, asuntomarkkinoiden tarjonnan ja työvoiman liikkuvuuden sekä ihmisten kohtuullisenpien asumiskustannusten edistämiseen, Helsinki-keskeisyys on oikeutettua. Täällä ongelmien volyymi tässä kontekstissa on koko Suomen mittakaavassa aivan omaa luokkaansa. Tarvitaan siis erityisesti Helsingin seudulle kohdennettua asuntopolitiikkaa varsinkin, kun asumisen tukemiseen käytettävissä olevat määrärahat ovat varsin rajalliset.

Korkeat asuntojen hinnat ja vuokrat vaikeuttavat Helsingin seudulla jo asuvien ihmisten elämää, kun kotitaloudet joutuvat korvamerkitsemään melkoisen osan tuloistaan asumismenojensa kattamiseen. Ihmiset, erityisesti lapsiperheet joutuvat hakeutumaan kehyskuntiin, jotta he löytävät taloudellisten mahdollisuuksien puitteisiin sopivan asumisratkaisun itselleen. Mutta, kun perhe joutuu tähän tilanteeseen tahtomattaan, on perusasetelma vaikea, suorastaan kohtuuton. Pääkaupunkiseudulla erityisesti lapsiperheillä kohtuullisin asumismenoin katettavat asumisratkaisut ovat monen käännettävän kiven takana, jos sielläkään. Valitettavasti tilanne on pääkaupunkiseudulla monille se, että tuloista riippumatta ainoa vaihtoehto on kallis vaihtoehto, mikäli perhe haluaa asua edelleen samalla alueella, kun esimerkiksi perheen koko kasvaa ja tarvitaan lisää tilaa. Kun keskusta-alueilta tai niiden läheisyydestä ei löydy kohtuuhintaisia tai -vuokraisia asuntoja, on pakko muuttaa yhä kauemmas varsinaisista keskustoista. Muutot kohdistuvat seudun sisällä yhäti laajemmalle alueelle ja yhdyskunta pirstoutuu hallitsemattomasti. Ihmiset asuvat kaukana työpaikoista ja palveluista ja se hankaloittaa heidän arkea. Yksityisautoilu lisääntyy, ruuhkat kasvavat keskustojen sisään- ja ulostuloreiteillä ja aikaa valuu hukkaan.

Pääkaupunkiseudun korkeat asumismenot vaikeuttavat myös tännepäin muualta maasta haikailevien kotitalouksien asemaa. Tarjolla olisi varmasti runsaasti halukkaita työntekijöitä, joita tänne joka tapauksessa tarvitaan lisää. Elinkeinoelämä ja työpaikat kun ovat keskittyneet voimakkaasti Helsingin seudulle. Viime vuoden lopussa lähes kolmasosa Suomen avoimista työpaikoista oli Uudellamaalla ja metropolialueelle ennustetaan jopa 300 000 asukkaan lisäystä seuraavan 15 vuoden aikana. Se, toteutuuko tuo ennuste, jää nähtäväksi. Asumisen kohtuuhintaisuuden kohtaamat haasteet tai tarkemmin kohtuuhintaisten asumisratkaisujen puute, eivät ainakaan tue tämän kehityskuvan toteutumista. Oli muuttovolyymi lopulta mikä tahansa on joka tapauksessa selvää, että muuttoliike, niin maansisäinen kuin ulkomailta tulevakin, kohdistuu myös jatkossa ensisijassa tälle seudulle. Paine on suuri. Viime kädessä asumisen kalleus uhkaa Helsingin seudun ja koko samalla Suomen talouskasvua ja kilpailukykyä, kun liian korkeat asumismenot estävät työvoiman saannin etenkin jatkuvasti kasvavalla palvelusektorilla. Halusimme sitä tai emme, Helsinki ja sen ympäristö on Suomen talouden veturi.

On selvää, että juuri väestönkasvu asettaa isoja haasteita kasvukeskusten asuntomarkkinoille. Siksi on ymmärrettävää ja oikeutettuakin, että asuntopolitiikkaa ohjaa tietynasteinen Helsinki-keskeisyys tai ainakin niin asian pitäisi olla. Kalliin asumisen perussyy on hyvin yksinkertainen: asuntoja on tarjolla paljon vähemmän kuin mille kysyntää on. Ratkaisukin asiaan on jo keksitty: rakennetaan lisää, enemmän kuin ennen. Mutta sitten törmätäänkin jo niihin haasteisiin. Kohtuuhintaisen asumisen toteutumisen haasteet, niitä riittää. Ja niiden kanssa metropolialueella jo asuvat ja tänne muuttavat kotitaloudet joutuvat kamppailemaan, kun ne yrittävät löytää ennen kaikkea tarpeitaan, mutta myös toiveitaan vastaavia, kukkaroilleen sopivia asumisratkaisuja. Se ei ole helppo yhtälö. Kuinkahan moni helsinkiläislapsi joutuu vaihtamaan päiväkotiaan tai kouluaan ja samalla ystäväpiiriään sen seurauksena, että perheeseen syntyy pikkusisko tai pikkuveli tai kuinka monet Helsingin seudulle muuttoa suunnittelevista ihmisistä laittavat muuttoaikeensa jäihin vain sen vuoksi, ettei täältä löydy heille sopivanhintaisia asuntoja, vaikka töitä olisikin tiedossa?

Ensimmäinen kysymys voi kuulostaa varmasti varsin pieneltä ja yksittäiseltä murheelta, mutta pienen ihmisen näkökulmasta se voi olla yksi suurimpia siihenastisen elämän koitinkiviä. Koittakaapa itse hankkia uusia ystäviä. Toinen kysymys koskeekin sitten laajemmin jo koko seutua, sen toimivuutta ja kilpailukykyä. Siis rahantekokykyä. Ongelma on olemassa ja se vaatii ratkaisua. Yhteistyötä, ”Meidän peliä” noin jääkiekon termein. Porin Ässillä se muuten onnistui nappiin, kun joukkue voitti noin kuukausi sitten jääkiekon Suomen mestaruuden.

Hyvät kuulijat!

Olemme siis tekemisissä niin yksittäisen ihmisen elämään suuresti vaikuttavan asian kuin samalla todella ison ja kauaskantoisen koko yhteiskuntaa koskevan ongelman kanssa. Pienistä puroista muodostuu suuri joki. Ongelma ei rajoitu vain yksittäisiin ihmisiin ja kotitalouksiin, vaan se on uhka koko maamme tulevaisuudennäkymiä. Ongelma on liian iso, jotta sen voisi jättää huomiotta. Sen huomaa jo siitä, että asuminen on viime aikoina puhuttanut myös mediaa kiihtyvällä vauhdilla.

Ongelman mittakaavan vuoksi valtion on oltava aktiivinen asuntomarkkinoilla – valtiovallan tulee puuttua erityisesti niihin ongelmakohtiin, joita markkinamekanismit eivät hoida. Se on jo perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävä. Asuminen on jokaisen ihmisen perustarve. Kaikilla suomalaisilla pitäisi olla mahdollisuus hyvään asumiseen, heille sopivaan asumistasoon ja kohtuullisiin asumiskustannuksiin. Onnistunut asuminen palvelee myös ihmisten muuta hyvinvointia, asumisen ongelmat heijastuvat helposti muillekin elämänaloille. Onnistunut asuminen palvelee myös yhteiskuntaa ja tukee sen yhteiskunnan kaikkia osa-alueita. Sosiologia, taloudellisia etc.

Nykyinen hallitus on asettanut selkeän suunnan ja tavoitteen asuntopolitiikalleen. Edistetään kaikkien väestöryhmien mahdollisuuksia elämäntilanteeseensa sopivaan asumiseen, kestävää kehitystä ja yhteiskunnan tarpeita, työmarkkinoiden toimivuutta ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Hallituksen keskeisimpänä tavoitteena on parantaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon edellytyksiä niin, että kasvukeskuksiin ja erityisesti tänne metropolialueelle saadaan lisää pieni- ja keskituloisten kotitalouksien ulottuvilla olevia asuntoja. Asuntopolitiikalla pyritään siis tukemaan myös työllisyyttä ja talouskasvua.

Viime vuoden toukokuussa valtioneuvosto hyväksyi asuntopoliittisen toimenpideohjelman. Ohjelma sisältää keskeiset linjaukset ja toimenpiteet siitä, miten hallitusohjelmassa asetettuihin tavoitteisiin päästään hallituskauden aikana. Viime kehysriihen yhteydessä sovittiin tämän tueksi laajasta asuntopoliittisesta uudistuksesta, jotta kohtuuhintaiseen asumiseen liittyvä ongelmavyyhti voitaisiin purkaa ja parantaa tulehtunutta asuntomarkkinatilannetta erityisesti Helsingin seudulla. Uudistus sisältää toimenpiteitä koko asuntotuotantoketjun kehittämiseen maapolitiikasta ja kaavoituksesta vuokra-asuntojen lainaehtoihin asti. Valtio osoittaa asuntopolitiikkaan yhteensä 150 miljoonaa euroa lisää rahaa vuosina 2013-2015. Se on mielestäni merkittävä lisäsatsaus, etenkin tässä ajassa, jolloin valtio joutuu sopeuttamaan menojaan valtiontalouden tasapainottamiseksi.

Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on tukea nimenomaan työvoiman alueellista liikkuvuutta parantamalla ennen kaikkea kohtuuhintaisen valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon toteutumisedellytyksiä kasvukeskuksissa. Uudistuksessa sovituilla toimenpiteillä parannetaan jo olemassa olevia työkaluja ja otetaan käyttöön kokonaan uusia ratkaisuja asuntopulan ratkaisemiseksi kasvukeskuksissa.

Erääksi keskeiseksi syyksi Helsingin seutua piinaavaan krooniseen asuntopulaan on toimijoiden puute. Kun näitä toimijoita ei ole muualta riittävästi löytynyt, valtio laittaa nyt oman toimijansa kehiin. Kruunuasunnot, tarkemmin sen yleishyödyllinen osio A-Kruunu, ryhtyy rakennuttamaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Helsingin seudulle. Yhtiön tarkoituksena on hoitaa se osa valtion tukemasta vuokra-asuntotuotannosta, jota kunnat ja muut tahot eivät rakennuta. Asuntotuotannon käynnistämiseksi yhtiöön joudutaan investoimaan jonkin verran uutta pääomaa, ja tämä asia valmistellaan jo tämän kevään valtion lisätalousarvioon.

Toinen keskeinen kehysriihessä sovittu uudistus on käynnistysavustusten ottaminen uudelleen käyttöön Helsingin seudulla. Yksin Kruunuasuntojen varaan ei asuntopulan korjaamista voida laskea, ja käynnistysavustuksilla parannetaan erityisesti pienten ja keskisuurten rakennuttajien mahdollisuuksia tuottaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, kun avustuksella voidaan kattaa myös kohteisiin tarvittavaa omarahoitusosuutta. Pienillä yleishyödyllisillä toimijoilla on kyllä ollut halua kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon, mutta oman pääoman hankkiminen on ollut niille haastavaa tässä taloustilanteessa. Käynnistysavustukset ovat käytössä Helsingin seudulla vuoden 2015 loppuun asti edistämässä normaalien pitkäaikaisten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen syntymistä.

Asuntopoliittisessa uudistuksessa sovittiin myös, että nykyisen 40 vuoden korkotukilainoituksen rinnalle luodaan uusi korkotukijärjestelmä, jossa rajoitusaika on 20 vuotta ja valtion tuen määrä vastaavasti pienempi. Tällä lyhyemmällä mallilla monipuolistetaan vuokra-asuntotuotannon vaihtoehtoja. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään elvytysvuosien aikainen ”välimalli”, sillä lyhyemmälläkin korkotuella rakennettavien vuokra-asuntojen asukkaat on valittava sosiaalisin perustein ja vuokrien määrityksessä on noudatettava omakustannusperiaatetta. Lähtökohtana on myös se, että rakennuttajana voi toimia vain yleishyödyllinen yhteisö.

Uuden korkotukijärjestelmän luomisen rinnalla korkotukilainoitukseen liittyviä yleishyödyllisyyssäännöksiä tullaan niin ikään kehittämään. Kehitystyön pohjana ovat asiaa vuonna 2010 selvittäneen työryhmän ehdotukset kuitenkin siten, että uusia säädöksiä sovelletaan vain uudistustuotantoon. Muutokset eivät siis tule koskemaan olemassa olevaa asuntokantaa. Yleishyödyllisyyssäännöstenkin muuttamisen tavoitteena on nimenomaan uustuotannon lisääminen.

Näiden uusien työkalujen lisäksi myös valtion nykyisten tukijärjestelmien houkuttelevuutta parannetaan. Valtion korkotukijärjestelmä, johon liittyvät asuntoja koskevat 40 vuoden käyttö- ja luovutusrajoitukset, on paras keino kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottamiseksi pitkällä aikavälillä. Nykyisellä korkotukijärjestelmällä ei kuitenkaan ole rakennettu riittävää määrää uusia asuntoja viime vuosina. Siksi myös sen houkuttelevuutta lisätään edelleen. Korkotukilainojen omavastuukorko on ollut hallituskauden alussa tehdystä puolituksesta huolimatta liian korkea nykyiseen yleiseen korkotasoon nähden, jotta järjestelmä olisi koettu riittävän houkuttelevaksi. Nyt omavastuukorkoa alennetaan edelleen vuoden 2015 loppuun mennessä hyväksytyille korkotukilainoille 1 %:iin, kun kyse on normaalista vuokra-asuntotuotannosta. Lisänä käytössä on myös jo mainitsemani käynnistysavustus. Näillä toimilla päästään Helsingin seudulla normaalien vuokra-asuntojen uustuotannossa noin 9 euron laskennalliseen lähtövuokraan.

Kaikilla näillä toimenpiteillä on mahdollista edistää kohtuuhintaisuuden toteutumista myös Helsingin seudulla, jossa kohtuuhintaisen asumisen haasteet ovat kiistatta suurimmat. Nämä ovat kaikki valtion asuntopoliittisia ja vieläpä varsin Helsinki-keskeisiä toimenpiteitä. Mutta kuten aiemmin toteamani perusteella voin todeta, Helsingin seutu muodostaa maassamme erityisen haasteen kohtuuhintaisen asumisen saralla ja siksi tietty Helsinki-keskeisyys sallittakoon. Se on täysin oikeutettua ja perusteltua. Valtion panostus kohtuuhintaisen asuntotuotannon syntymiseen varsinkin uudistuspaketin jälkeen on merkittävä ja hallitus on sovituilla toimenpiteillä osoittanut, että se todella haluaa panostaa asuntopoliittisten tavoitteidensa toteutumisen edellytyksiin.

Tosiasia kuitenkin on, että kuntien rooli on kohtuuhintaisen asumisen toteuttamisessa aivan keskeinen. Pääsemme ikuisuuskeskusteluun maasta ja sen riittävyydestä. Maapolitiikka ja kaavoitus kuuluvat kunnille, mutta metropolialueella tämä kuntien toiminta ei valitettavasti ole ollut riittävän tehokasta. Seudun kunnilta on puuttunut yhtenäinen maankäytön suunnittelu ja maapolitiikan harjoittaminen. Seurauksena tästä, vai onko se sitten sen seurausta, on kuntien välinen epäterve kilpailu asukkaista, millä on ollut suora vaikutus metropolialueen asuntotilanteeseen. Jotta metropolialueen asuntopula voidaan ratkaista, on monien metropolialueen kuntien muutettava asennoitumistaan ja alettava hoitaa tehokkaasti maankäyttöpolitiikkaansa. Olen sitä mieltä, että alueelle tarvitaan paitsi metropolihallintoa, ehdottomasti myös metropolikaavaa.

Keskeinen työkalu valtion ja kuntien välillä on maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeva MAL-aiesopimus vuosille 2012–2015. Aiesopimuksen toimeenpanoa seurataan ja samalla varmistetaan, että kunnat kaavoittavat riittävästi ja rakentavat kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja sopimuksen mukaisesti. Liikenneinvestointeihin annettava valtion rahoitus sidotaan aiesopimuksen noudattamiseen. Ensimmäisen seurantakokouksen yhteydessä tämän kuun alussa huomasin ilokseni, että ainakin kaavoituksen osalta seudun kunnat ovat ryhdistäytyneet. Asuntotuotannon osalta parantamisen varaa on edelleen varsin paljon. Valtion asuntotuotantoa tukevat toimet tulevat siis tarpeeseen. Nyt on aika myös tarttua ojennettuun käteen.

Arvoisat kuulijat!

Kaikki edellä kuvaamani koskee ennen kaikkea uudistuotantoa. Kohtuuhintaisuus ja sen haasteet koskevat tietenkin myös olemassa olevaa asuntokantaa. Haasteen kannalta kohtuuhintaisen asuntokannan ytimen muodostava valtion tukema säännelty vuokra-asuntokanta on asumisen kohtuuhintaisuuden toteutumisen kannalta erityisessä asemassa.

Valtion tuella rakennettujen asuntojen vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteen mukaisesti. Alkuvuodesta tehty selvitys osoitti, että vuokrien sisältö ja rakenne vaihtelevat kuitenkin huomattavastikin eri toimijoiden välillä. Vaikka omakustannusperiaatteen perusteet on säädetty laissa, säännöksiä voidaan nykyisellään soveltaa varsin joustavasti eri tavoin. Tästä seuraa paikoin suuriakin vaihteluita samoilla asuntomarkkinoilla toimivien eri toimijoiden vuokrasäännellyistä asunnoista perimiin vuokratasoihin. Tähän ongelmaan tullaan puuttumaan jo asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa linjattujen tavoitteiden mukaisesti. Ympäristöministeriössä on valmisteilla lainsäädäntöhanke omakustannusvuokraa määrittelevien säännösten kehittämisestä siten, että asukkaiden asumismenojen kohtuullisuus turvataan ja omakustannusperiaatteen toteutuminen tasavertaisella tavalla koko valtion tukemassa asuntokannassa. Tämä vaatii väistämättä esimerkiksi vuokrantasausjärjestelmän, korjauksiin varautumisen uudelleentarkastelua. Myös omakustannusvuokrien valvontaa tehostetaan, kun se keskitetään kunnilta ARA:n tehtäväksi. Korjausten edistämiseksi valtion tukemassa asuntokannassa myös perusparannukseen kohdennetun korkotukilainoituksen omavastuukorko alennetaan vuoden 2015 loppuun asti.

Hyvät seminaarivieraat!

Kohtuuhintaisen asumisen haasteet ovat maassamme paikoin jo suorastaan ongelmiksi muodostuneita. Onneksi pääosassa maata ne kuitenkin varsin vähäiset, jos niitä ylipäänsä esiintyy. Ongelma, tai oikeammin sen ratkaiseminen, on kuitenkin koko maan kannalta keskeinen kysymys, sillä seudun, joilla kohtuuhintaisuus asumisessa ei nykyisellään toteudu, merkitys koko maan talouden kehitykselle on merkittävä. Pääkaupunkiseudulle tarvitaan kohtuuhintaista asumisesta ja paremmin toimivat asuntomarkkinat ja koko Helsingin seutua tarvitaan tämän tavoitteen saavuttamiseen. Kehysriihen yhteydessä sovitun asuntopoliittisen uudistuspaketin keskeiset toimenpiteet ojentavat nyt auttavaa kättään ja on aika tarttua siihen. Niiden avulla saamme lisää kohtuuhintaisia asuntoja kasvukeskuksiin, rakennamme paremman jalustan, josta ponnistaa kohti paremmin toimivia, kohtuuhintaista asumista tuottavia asuntomarkkinoita myös täällä pääkaupunkiseudulla. Yhteistyön kautta parannetaan erityisesti Helsingin seudun työvoiman saatavuutta, kun työn perässä muuttamisen kynnys alenee ja saamme asumisen ja työpaikat kohtaamaan toisensa. Samalla myös jo seudulla asuvien ihmisten hyvinvointi paranee.

On tietysti selvää, että sovitun asuntopoliittisen uudistuspaketin kaikkien toimenpiteiden saattaminen käytäntöön kestää tovin. Toimeen on kuitenkin ryhdytty: useat muutokset ovat jo työn alla, ja osa niistä saadaan käyttöön jo tämän kevään aikana. Maapolitiikan harjoittaminen, kaavoitus ja asuntojen rakennuttaminen ovat pitkäjänteisiä prosesseja, ja asuntotuotantoketjussa on lukuisia toimijoita, joita kaikkia nyt sovitut toimenpiteet koskevat. Nyt kuitenkin isot päätökset kohtuuhintaisen asumisen haasteiden helpottamiseksi on tehty, ja niiden toteuttaminen on alkanut. Viimeistään tämän uudistuspaketin myötä asuntopolitiikkamme on siirtynyt ryminällä aimo askeleen eteenpäin. Auttava käsi on nyt ojennettu, on aika tarttua siihen.

Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille hyvää 35. valtakunnallista asunto- ja yhdyskuntapäivää!