Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun heinäkuuta murehdittiin median ja koko valtakunnan kantilta katsottuna hiljaiseksi ja tapahtumattomaksi ajankohdaksi. Edelleenkin puhutaan, että Suomi pysähtyy juhannukseen herätäkseen taas viikkoa ennen elokuuta. Tämän määreen voi nyt unohtaa, eikä Ruoholahden leijonia tarvita enää vauhdittamaan heinäkuisia uutispäiviä. Menkööt ne vaikka eläkkeelle.
Valtakunnan poliitikot ja muutkin yhteiskunnalliset vaikuttajat ja veitikat ovat ymmärtäneet, että heinäkuu on mitä parhain hetki saavuttaa tai yllättää kansalaiset. Kuin nurkan takaa, housut nilkoissa, tekemässä ei mitään. Onhan nimittäin niin, että vain harva malttaa laittaa sähköiset vempaimnesa kiinni, saatikka jättää ne kotiin lomansa ajaksi. Vaikka asiantuntijoiden mukaan niin pitäisi tehdä, en minäkään näin malta toimia. Pari päivää menee lomatunnelmissa, mutta jo kolmantena on avattava vähintään uutiset kännykästä. Hyvänen aika, eihän sitä tiedä mitä on tapahtunut!
SuomiAreenan yhteiskunnallista keskusteluviikkoa vietettiin kotikaupungissani Porissa kahdeksatta kertaa. Mukana oli 11 ministeriä, noin 70 kansanedustajaa, 11 Euroopan parlamentin suomalaista jäsentä sekä 500 muuta keskustelijaa edustaen lähes kaikkia yhteiskunnan osa-alueita. Sen lisäksi tulivat turistit, joiden kuulin kiertelevän nautiskelemassa erilaisista keskusteluista. Kuulitte ihan oikein, nautiskelemassa. Täällä Porissa nimittäin kohtasivat ja kinasivat eturivin vaikuttajat toinen toistaan mitä mielenkiintoisimmissa väittelyissä. Itsekin olisin halunnut osallistua enemmän tällaisiin tilaisuuksiin vain kuulijana, vailla vastuuta sanomisistani. Vain penkillä tuulessa istuen.
Osallistuin kuitenkin reiluun kymmeneen paneeliin, joiden aihealueet liikkuivat esteettömästä asumisesta ja liikkumisesta varhaiskasvatuslakiin, unohtamatta Syyrian siviilien epätoivoista tilannetta. Punainen Risti oli taas, jälleen kerran, tilanteen tasalla. Järjestön uupumattomat innovaattorit olivat kesksineet perustaa pakolaisleirin Poriin, Liisantorille. Koko tori oli yhtä telttamerta. Kun astuin alueelle sisään olin kuin toisessa maailmassa. Teltoissa oli evakuointisairaala ja vedenpuhdistuspiste. Vain 24 tuntia siitä, kun henkilökunta ja tavarat ovat saapuneet paikalle, voi alkaa jaella puhdasta vettä. Evakuointisairaala painaa neljä tonnia, ja se on kolmessa tunnissa käyttökelpoinen ja valmis ottamaan vastaan ensimmäiset potilaat. Tehokasta. Tällaisen sairaalan tiloihin oli Porissa järjestetty yöpymispaikkoja, joita saattoi varata etukäteen. Vietin siellä unohtumattoman yön mm. Jaana Laitinen-Pesolan ja Ann Selinin seurassa. Eihän siinä paljon nukuttu, mutta maailmaa parannettiin. Liisantorin telttakylä oli erityisen kaunis yöllä, kun aluetta valaisivat pienet valon lähteet ja hiljaisuudessa kuului vain avustustyöntekijöiden kevyet askeleet. Saimme pienen aavistuksen siitä, mitä ihmiset kokevat pakolaisleirissä, poissa kotoaan, läheisensä hukanneina, vailla tietoa tulavaisuudesta. Tämän me saimme onneksi vain kuvitella.
SuomiAreenaviikko on mitä suurimmassa määrin edunvalvonnan hektistä aikaa. Vain täällä saattaa kerralla kohdata kävelykadulla Suomen Pankin johtajan, Punaisen Ristin pääjohtajan, tai oman äänestäjänsä. Kaikki voivat nykäistä toisiaan hihasta lyhyen keskustelun tarpeen merkiksi ja näin myös kiitettävästi tehtiin. Tein varmasti maailman kaikkeuden hitaimman toriylityksen kyseisellä viikolla. Mutta en todellakaan valita. Nautin joka hetkestä.
Nyt edessä on muutaman viikon loma, jolloin pääsen tapaamaan perhettäni ja ystäviäni. Tuulen virtauksetkin kääntyivät kuin taikaiskusta ja lämmin ilma hellii kovilla ollutta kehoa ja mieltä. Saatanpa kokeilla jopa riippukeinua. Sen pohjalta voin sitten lukea kielletystä kännykästä mitä maailmalla tapahtuu.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.