Kun tyhjä haihtuu

Kansalaiset ovat seuranneet myrskynsilmässä päivä päivältä pahentuvaa maailmantalouden dominopeliä. Pankki toisensa jälkeen on tipahtanut veronmaksajiensa syliin ja kuilun partaalla tuntemattomista on tullut tuttuja nimiä: amerikkalaiset Fannie Mae ja Freddie Mac, islantilainen Glitnir, brittiläinen Bradford & Bingley, ranskalais-belgialainen Fortis ja saksalainen Hypo Real Estate. Näin lyhyessä ajassa on tuskin koskaan sosialisoitu näin paljon ja käytössä on keinoja, jotka tuntuivat vielä hetki sitten mahdottomilta. Meneillään on pahin finanssikriisi sitten 30-luvun, mikä etenee Euroopassa hengästyttävällä vauhdilla.

Pankkikriisin syvyydestä kertoo markkinoiden paniikki, kun pörssit ovat romahtaneet joka puolella. Esimerkiksi Helsingissä näin suuria kurssilaskuja ei ole nähty kahteenkymmeneen vuoteen. Ei ole hyvä, että avoimessa markkinataloudessa julkinen valta joutuu rahoittamaan yksityistä bisnestä, mutta vielä pahempaa veronmaksajien kannalta kuitenkin olisi, jos avoimet markkinat kaatuisivat tai suorastaan häviäisivät.

Finanssikriisin taltuttamiseksi amerikkalaiset ovat perustaneet jo suuren roskapankin kovan poliittisen arvoväännön jälkeen, britit taas ovat pääomittaneet pankkejaan, saksalaiset ovat antaneet täyden talletussuojan sekä kaikki EU-maat ovat yhteisesti nostaneet omiaan. Maailman keskuspankit ovat laskeneet ohjauskorkojaan ja massiiviset valvontatoimet on käynnistetty. Maailman keskuspankeista on tulossa monitoimiosaajia — Amerikan keskuspankki Fed rahoittaa jo lähes kaikkea. Vaikka Eurooppa on päässyt vielä vähällä, silti olemme ehtineet nähdä jo monen pankin pelastustyöt. Esimerkiksi Islannin valtio on konkurssin partaalla, kun valtio on joutunut pelastamaan jo kaikki suurimmat pankkinsa. Maailman pörssikursseista on haihtunut miljardeja yö yöltä, vaikka keskuspankkien elvytystoimilla on yritetty puhaltaa käyriin nousuvauhtia. Eikä kriisin pohjaa ole vielä edes kunnolla koettu.

Kun kaikki yrittävät suojautua, silloin kukaan ei ole todellisuudessa suojassa. Kaikki riippuu nyt talouden lisäksi psykologisesta silmästä. Maapallonlaajuisen rahajärjestelmän tyhjä on puhkeamassa ja paniikki on sen mukaista. Kevyt rahapolitiikka on synnyttänyt kriisin monen seikan tuloksena: arvopaperistaminen, strukturoidut velkasitoumukset, luottoriskille erillinen kaupankäynti, pitkään jatkunut riskien alihinnoittelu, syntynyt luottotappiotilanne sekä runsas likviditeetti ja pitkään vallinnut alhainen korkotaso. Velkaantuminen on nyt tulossa tiensä päähän, ja tuskin enää julkista tai yksityistä kulutusta rahoitetaan muilta lainatulla rahalla. Pankkien välinen luottamuspula näkyy pelon kehänä: kukaan ei luota nyt keneenkään ja kaikki epäilevät kaikkia Sana ei riitä enää luottamuksen siteeksi.

Yhdysvaltain talouskonekin köhii, sillä yksityinen kulutus on muodostanut maan taloudesta 70 prosenttia. Työllisyys kasvaa ja Yhdysvallat on sukeltamassa taantumaan. Amerikkalainen talouskriisi tuskin ulottuu suoraan suomalaisiin pankkeihin, mutta välillisesti Euroopan kautta kyllä. Äkillisistä käänteistä saa hyvän käsityksen siinä, että 10000 suomalaisen rahat jäivät yllättäen jumiin islantilaispankkiin, vaikka vielä edeltävänä päivänä Kaupthing uskoi selviävänsä kaatumatta. Samalla muuten Kaupthingin tapaus osoitti, että myös talletussuojassa on paljon ilmaa. Norja ja Ruotsi maksavat Kaupthingin asiakkaille sijoitetut rahat takaisin, ja pankki maksaa sitten aikanaan näin syntyneen velkansa takaisin. Apuun on huudettu myös Suomen valtiota, mutta juuta tai jaata ei ole vielä kuultu. Varmaa on vain, että talletussuojan takaaminen on viime kädessä valtioiden käsissä: esimerkiksi Suomessa kotitalouksilla oli pankkitalletuksia lähes 72 000 miljoonaa euroa ja samaan aikaan pankkien talletussuojarahastoissa oli noin 410 miljoonaa euroa.

Vaikka riskit suurenevat, onneksi Suomen pankkijärjestelmän vakavaraisuus ja kannattavuus ovat hyvällä tolalla. 90-luvun alussa koettu siperia opetti suomalaiset pankkikriisiherkiksi, joten suuremmilta spekulaatioilta on vältytty. Suomen pankkien varavaraisuutta auttaa merkittävästi suomalaisten oma tuki, sillä niin kauan kuin suomalaisten omat rahat makaavat pankeissamme, olemme pankkien välisessä vertailussa vakaammalla pohjalla. Silti riskejä pahoihin osumiin on pelättävissä, sillä rahoitusmarkkinoiden likviditeetistä on huutava pula. Pankkien varainhankinta on tullut entistä kalliimmaksi. Luottolama uhkaa, koska kulutus- että yritysluoton saaminen on jo kiristynyt Suomessakin. Rahoituskustannusten nousu ja rahoituksen saatavuuden vaikeutuminen vähentävät investointeja.

Yksityisen kulutuksen osuus on Suomen bkt:stä on puolet. Kulutus perustuu luottamukseen, mikä alenee omaisuushintojen laskiessa ja epävarmuuden lisääntyessä. Myös valtiontalous on haavoittuvaisempi kuin uskotaankaan. Ranska, Britannia, Tanska, Irlanti ja Espanja ovat jo taantumassa tai ainakin sen porteilla, ja Suomenkin talouskasvu on hiipumassa. Inflaatio-odotukset ovat yhä korkealla ja verotulojen kasvu voi hidastua nopeasti, erityisesti jos talouskasvu ja työllisyys heikentyvät odotettua nopeammin. Myös eläkevakuutusten riskit alkavat näkyä, sillä työeläkevakuuttajien sijoitusten arvo on laskussa. Me suomalaiset olemme lisäksi erityisen haavoittuvia viennin suhteen, koska sen osuus Suomen kansantuotteesta on lähes puolet.

Suomalaisessa keskusteluilmassa on nyt aivan liikaa hyssyttelyn makua, mikä on vaaraksi meille kaikille. Esimerkiksi vuosi sitten hallitusjoukot heristelivät tuohtuneena sormea taantuman povaamisesta. Yhtä naiivisti vielä kolme viikkoa sitten hallitusaitiossa todisteltiin käydyissä budjettikeskusteluissa, että finanssikriisiin ei ole tarvetta varautua ja nyt ei ole oikea aika lietsoa kansan epäluottamusta taloutta kohtaan. En ole voinut kuin ihmetellä, kuinka taitamattomissa käsissä Suomen talouspolitiikan johto on tai johtaako finanssipolitiikkaa ylipäätään kukaan tällä hetkellä. Suomella saattaa olla edessään syvempi ja pitkäkestoisempi taantuminen kuin tällä hetkellä ajatellaankaan, ja siihen pitää varautua. Mekään emme selviä tästä kriisistä pelkillä kauniilla puheilla — päädytäänpä maailmalla rahoituskriisin suhteen sitten mihin tahansa kolmesta kovin erilaisesta vaihtoehdosta: pikaiseen päiväjärjestykseen palaamiseen, menetetyn vuosikymmenen kokemiseen uudelleen
tai pahimmillaan 1930-luvun laman toistoon.

Toivottavasti me suomalaiset kuitenkin pääsemme tästä kaikesta säikähdyksellä ja päädymme varautumaan tulevaisuuteen paremmin. Finanssimarkkinoiden valvontaa ja sääntelyä on ehdottomasti kiristettävä rahamarkkinoiden kuivumisen ja ylisuuren velkaantumisen estämiseksi. Pankeilta on vaadittava jatkossa parempaa itsensä pääomittamista riskien mukaisesti erityisesti uusien finanssialan tuotteiden suhteen. Lisäksi huonot pankkien palkkiojärjestelmät on otettava nyt suurennuslasin alle, sillä suurien optioiden ja bonusten innostamina pankit käyvät jälleen veronmaksajien kukkarolle. Varautuminen tulevaan on siis vähintäänkin yhtä tarpeellista kuin ajoissa töihin lähteminen myöhästymisen estämiseksi tai sateenvarjon ottaminen mukaan silloin, kun jo piskottelee — otammehan me palovakuutuksenkin tulipalon varalta, vaikka sellaisen sattuminen on varsin epätodennäköistä.