Puhe Työväen kirkkoillassa 6.3.

 

Työväen kirkkoilta, 6.3.2013, klo 18, Kallion kirkko

Krista Kiuru

 

”Armahda minun lastani”

Hyvät kuulijat,

Raamatun siteeratuimpiin kohtauksiin kuuluu kertomus Jeesuksesta ja lapsista. Siinä Jeesus moittii opetuslapsiaan, jotka estelivät lapsiaan siunattavaksi tuovia vanhempia.

”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.”

Kohtauksen merkityksestä on puhuttu paljon, ja sen on tulkittu tarkoittavan armon ja lahjan vastaanottamista lapsen tavoin. Pienen lapsen perusominaisuus on luottamus. Hän ei vielä suhtaudu maailmaan epäilevästi, hän iloitsee vilpittömästi saamastaan lahjasta, kiitollisuutta kokien, motiiveja pohtimatta

Raamatun kertomus liittyy luonnollisesti Jumalan armoon ja sen vastaanottamiseen. Mutta samaa ajatusta, lapsen viattomuutta sekä luottamuksen arvoa, voidaan jatkaa myös tämän päivän yhteiskuntaa koskien.

Lapsella on oikeus luottaa. Luottaa vanhempiinsa, läheisiin aikuisiinsa ja yhteiskuntaan ympärillään. Mutta onnistummeko me siinä?

Karu tosiasia niin maailmalta kuin Suomesta on se, että yleisen vaurastumisen keskellä syvenee myös eriarvoisuus. Useat kansainväliset tutkimukset ja tutkimuslaitokset kertovat tuloerojen kasvusta, joka on kiihtynyt lähes kaikissa yhteiskunnissa viimeisten vuosikymmenten aikana. USA:ssa varakkain prosentti omistaa puolet kaikesta varallisuudesta ja 70% väestöstä ansaitsee 7% kaikista tuloista. Tavallisten työtä tekevien ihmisten osuus kakusta on kutistunut kutistumistaan.

Kehitys on ollut samankaltaista myös Euroopassa. Hätä kärjistyy Etelä-Euroopan kriisimaissa nuorten työttömyyden huidellessa jo viittäkymmentä prosenttia. Olemme voineet kuulla uutisia siitä, miten köyhät vanhemmat ovat joutuneet jättämään lapsiaan kirkon tai vapaaehtoisjärjestöjen huomaan. Tästä huolimatta moni Euroopan ulkopuolelta tuleva näkee maanosamme lupausten mantereena, ja on valmis riskeeraamaan kaiken päästäkseen kokeilemaan onneaan.

Myös Suomessa tuloerot ovat kasvaneet. Hätkähdyttävimmin tämä näkyy elinajan odotteissa. Varakkaimman miehen elämä on yli kymmenen vuotta köyhänä pysyvää veljeään pidempi. Erot selittyvät ennen muuta tulotasolla. Samalla olemme voineet nähdä, miten koulujen oppimistulokset ovat alkaneet eriytyä. Niillä alueilla, joilla kohdataan paljon työttömyyttä, osattomuutta ja köyhyyttä, kasvavat oppimistulosten erot. Sosiaalinen pahoinvointi leviää kouluun ja estää lapsia saavuttamasta täyttä potentiaaliaan.

Tilastojen takana ovat ihmiskohtalot. Lapsenkasvoiset lao-tytöt, joille kerrotaan valheita kotiapulaisen työpaikassa varakkaassa Bangkokissa, mutta jotka perille päästyään menettävät passinsa, lukitaan asuntoon ja pakotetaan prostituutioon. Rahtikonteista kuolleina löytyvät, laittomasti Eurooppaan pyrkivät perheet tai Lampedusan saaren rantaan ajautuneet turvonneet ruumiit. Karheat perheensä ja toimeentulonsa menettäneet miehet taantuvissa teollisuuskaupungeissa, työhön tottuneet kätensä sivuilla roikkuen jotka tarttuvat herkästi pulloon tai kiertyvät nyrkkiin.

Kaikki tämä inhimillinen kärsimys on epäoikeudenmukaista. Ja sitä voitaisiin lievittää, ja jopa estää.

Hyvät kuulijat,

Eriarvoisuus on erityisen väärin ja epäoikeudenmukaista osuessaan lapsiin.

Kukaan meistä ei valitse vanhempiaan. Jopa syntymämme on sattumanvaraista, yksi maailman ihmeistä, ja jokainen lapsi kantaa sisällään valtaisaa potentiaalia.

Kun pohdimme kestävää yhteiskuntapolitiikkaa, on alun siteeraus ja sen tausta hyvä pitää mukana. Sillä se avaa näköalan erääseen pohjoismaisen hyvinvointivaltion, ja ylipäätään hyvän ja tasa-arvoisen yhteiskunnan peruspilariin, nimittäin luottamukseen.

Yhteiskunnassa, jonka turvaverkot ovat olemattomat tai jossa niihin ilmestyy repeymiä, lapsi ja nuori ei kasva luottamukseen tuntemattomia ihmisiä tai yhteisiä instituutioita kohtaan. Miksi luottaa yhteiskuntaan, joka ei auta kun apua tarvitaan? Miksi kokea solidaarisuutta sitä kohtaan?

Hyvinvointivaltion tärkeimpiin lupauksiin kuuluu lupaus välittävästä ja tukevasta yhteiskunnasta. Valtion siksi, että tämä lupaus kuuluu kaikille, riippumatta taustasta, vauraudesta, verkostoista tai vähemmistöön kuulumisesta. Kyse on oikeudesta hyvän elämän edellytyksiin, jotka kuuluvat kaikille.

Hyvän kehä, molemminpuolisen luottamuksen ja solidaarisuuden kehä, syntyy vastavuoroisuudesta. Yhteiskunta, joka luo turvalliset puitteet ja edellytykset lapsen ehjälle kasvulle, hänessä asuvan potentiaalin vapauttamiselle hänen omaksi, läheistensä ja koko yhteiskunnan hyväksi, synnyttää paitsi yksilöllistä hyvää, myös yhteisvastuuta. Kypsä ihminen ymmärtää oman rajallisuutensa, muiden ihmisten merkityksen mahdollisuuksien ja vapauksien rakentamisessa, ja toivon mukaan ymmärtää oman asemansa näiden mahdollisuuksien rakentamisessa myös muille.

Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Minä luen Jeesuksen sanoman suhteessa yhteiskuntapolitiikkaan siten, että hyvässä yhteiskunnassa jokaisella on oikeus luottaa turvattuun tulevaisuuteen. Erityisesti lapsella on oikeus tähän, riippumatta vanhemmistaan tai taustoistaan joihin hän ei ole itse voinut vaikuttaa.

Kohtuullisena pysyvät tuloerot tuottavat luottamusta. Mikäli eriarvoisuus yhteiskunnassa repeää kohtuuttomaksi, muuttuvat ihmiset yhä vieraammiksi toisilleen. Miten puhua samoista yhteisistä asioista ihmisille, joista toiset viettävät aikansa muurein maailmasta eristetyissä palatseissa Espoon merenrannassa, toiset ahtaassa vuokrakaksiossa tinkien milloin ravinnosta, milloin lääkkeistä? Miten saada nämä ihmiset kohtaamaan? Tämä on suuri suomalainen yhteiskuntapoliittinen kysymys, joka vaatii vastausta.

Mikäli perheiden taloudellinen asema erkaantuu toisistaan, eivät eri perheiden lapset ja nuoret enää koe vastaavalla tavalla yhteisöllisyyttä toisiaan kohtaan. Sama koskee tilannetta, jossa rikkaat ja köyhät slummiutuvat kukin tahoillaan omiin ghettoihinsa. Elämän monipuolisuus ja rikkaus, kohtaamiset, vähenevät kummaltakin.

Yhteiskunta ei voi kasvattaa lasta, mutta se voi tukea niin vanhempia kuin lapsia kasvamaan. Erityisen tärkeää on pitää huolta siitä, että erilaiset perheet kohtaavat arkisessa elämässä, vähentäen ennakkoluulojaan. Tämä tarkoittaa sellaista kaupunkisuunnittelua, jossa parempi- ja vähempiosaiset asuvat lähekkäin, ja joiden lapset käyvät samoja yhteisiä päiväkoteja ja kouluja, harrastavat ja leikkivät yhdessä.

Tämä on ennen muuta lasten oikeus. Lasten oikeus moninaiseen elämään ja muilta, erilaisilta ihmisiltä oppimiseen. Ja samalla erilaisuuden ymmärtämiseen, hyväksymiseen ja keskinäiseen solidaarisuuteen ja yhteiseen ihmisarvoon kasvamiseen.

Hyvät kuulijat,

Jotta edellä kuvattu maailma voisi muuttua todemmaksi, tarvitsemme tekoja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Sellaisen yhteiskunnan, johon jokainen sinne syntyvä voi luottaa.

Tarvitsemme tulo- ja ennen kaikkea omaisuuseroja nykyistä enemmän tasaavaa veropolitiikkaa, jotta eriarvoisuus ei kasva kohtuuttomaksi. Tarvitsemme vahvaa hyvinvointivaltiota, joka panostaa aikaisin syrjäytyviin lapsiin ja nuoriin ennen kaikkea tukemalla heidän perheitään. Tämä tarkoittaa työtä aikuisille sekä turvallista ja virikkeellistä päivähoitoa ja koulua lapsille.

Tarvitsemme koteja, joihin tavallisella työtä tekevällä ihmisellä on varaa. Tarvitsemme sellaista perhepolitiikkaa, joka nostaa esiin molempien sukupuolten tasa-arvoisen vastuun suhteessa lapsiinsa. Älkäämme enää tehkö sitä virhettä, jonka menneet sukupolvet, ja vielä tänäänkin elävät ovat tehneet. Älkää te, miehet, enää suostuko maailmaan, jossa teillä ei ollut oikeutta nähdä lastenne kasvavan koska työ ja ura vaativat kaiken ajan, tai jossa moista käytöstä pidettäisiin miehen malliin sopimattomana.

Tarvitsemme kunnianhimoista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, jotta meidän tällä hetkellä olevien elintapa ei kavenna vielä syntymättömien sukupolvien mahdollisuuksia elämään. Tarvitsemme uusia ja puhtaampia teknologioita, investointeja kestämättömien kulutustapojen muuttamiseen sekä luonnon itseisarvon tunnustamista.

Tarvitsemme kunnioitusta ja arvostusta kaikenlaisille perheille. Yksinhuoltajaperhe, kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman ja lasten perhe, maahanmuuttajaperhe, kaikki he ovat arvokkaita. Kaikissa näissä perheissä kasvaa lapsia, joissa elää ainutlaatuinen tuli. Ja jota yhteiskunta ei saa sammuttaa sillä, että se kertoo heidän perheensä olevan vähempiarvoinen kuin jokin muu.

Ja tarvitsemme asennemuutosta. Mikä on se maailma, jossa jonkin ihmisen taloudellinen arvo on 400-kertainen samassa yrityksessä suorittavaa työtä tekevään ihmiseen verrattuna? Mikä on se maailma, jossa tuhannen rikkaimman ihmisen vuosituloilla voisi nostaa satoja miljoonia ihmisiä ylös absoluuttisesta köyhyydestä – mutta näin ei tehdä? Missä päivittäin kuolee sadoittain ainutlaatuisia pieniä ihmisiä, joi helposti parannettavissa oleviin tauteihin tai puhtaan veden puutteeseen?

Hyvät kuulijat,

Raamatun mukaan Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten. Minä uskon, että me haluamme toimia siten, että myös ihmisten valtakunta voisi olla sellainen. Toisiinsa luottavien, välittömyydestä ja hyvyydestä iloitsevien ihmisten yhteiskunta.

Sellainen yhteiskunta panostaa lapsiinsa. Se näkee jokaisen lapsen silmien takana häämöttävän lupauksen, ja haluaa, että ne silmät näkevät sen ihmeellisen tulevaisuuden, jota heidän vanhempansa eivät ole enää näkemässä. Se näkee heissä sen mahdollisen kasvun, jota kirjailija Riku Korhonen kuvaa kauniisti teoksessaan Kahden ja yhden yön tarinoita:

Kaikki on vasta alussa ja nuoli nousussa. Kärjessään koettelematon teräs, viattomuutta teeskentelevä, aidosti kirkas.

Kiitos huomiostanne.