Vaikka kevät vielä antaa odottaa itseään, on politiikan alkuvuosi lähtenyt vilkkaasti käyntiin. Hallituskauden lähestyessä puoliväliään tarkastellaan maaliskuussa paitsi tehtyä työtä ja näköaloja loppukaudelle, myös valtiontalouden kehyksiä. Näihin kahteen kokonaisuuteen, puolivälitarkasteluun ja kehysriiheen, ladataan paljon odotuksia ja myös päätöksiä.
Maailmantalouden taantuma ei ole vielä takana eivätkä euron ongelmat ole edelleenkään ohi. Kyseinen matalasuhdanne vaikuttaa erityisesti pienten avointen kansantalouksien taloudelliseen tilanteeseen. Vienti ei ole lähtenyt toivotunkaltaiseen nousuun ja työmarkkinoiden tilanne on epäselvä työnantajien kieltäydyttyä sopimasta raamissa hyväksymästään koulutusoikeudesta. Tilanne voi pitkittyessään tuoda lisää ongelmia.
On selvää, että Suomen talouden tulevaisuuden kannalta oleellisinta on työllisyys. Se tulee tässä yhteydessä ymmärtää laajasti eli ei vain työttömyyden vähäisyytenä, vaan työikäisen työvoiman mahdollisimman laajana osallistumisena työelämään. Vain työllä kyetään luomaan kestävää hyvinvointia ja keräämään ne verotulot, joilla yhteiskunnan palvelut pidetään pyörimässä ja päivitetään ne vastaamaan 2020-luvun vaatimuksia.
Julkisuudessa erityisesti Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen on pitänyt esillä työvoiman tarjonnan merkitystä. Hänen edustamansa ajattelutavan mukaan ongelmat ovat ihmisten haluttomuudessa ottaa vastaan työtä. Tämä ohjaa ajatukset sosiaaliturvan leikkaamiseen.
Vartiainen on kuitenkin väärässä. Jo maalaisjärki riittää käsittämään, ettei sosiaalietuuksien karsimisesta ole hyötyä, jos työtä kerta kaikkiaan ei ole tarjolla. Suomen vientiteollisuuden ongelmat eivät johdu siitä, että tuotteemme tai palvelumme olisivat liian kallita. Ne johtuvat siitä, ettei markkinoilla ole niille riittävästi kysyntää. Tarvitaan siis parempaa myytävää, ei halvempaa. Ja se, mikä on toistaiseksi pitänyt työttömyyden hallinnassa, on ollut kotimainen kysyntä.
Lyhytnäköinen leikkauspolitiikka voi näyttää hyvältä vuosineljänneksen tulosta arvioivalla paperilla, mutta sen sosiaalinen hinta on kova. Samalla se romuttaa kivijalkaa kestävämmältä kasvulta ja työllisyydeltä. Mikäli etuuksia lähdettäisiin voimakkaasti karsimaan tai palkankorotuksia nollaamaan, katoaa kotimarkkinoilta kysyntää. Tämä näkyisi nopeasti uusina työttöminä erityisesti palvelualoilla.
Jotta yksikään poliittinen puolue kykenisi uskottavasti esiintymään työn puolueena, tulisi sen ottaa huomioon kysynnän merkitys talouden kasvulle. Suomen nykyoloihin sovitettuna tämä tarkoittaisi palkansaajien ostovoimaa tukevaa palkkaratkaisua sekä julkista aktiivisuutta työllisyyden ylläpidossa. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on velkaantumisen taittamisen lisäksi työllisyyden parantaminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi jokainen työpaikka on arvokas.
(julkaistu kolumnina Uusi aika -lehdessä perjantaina 15.2.2013)
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.